Sijoita maakaasuun – Kaikki mitä sinun tulee tietää

Maakaasuun sijoittaminen on ollut monella mielessä keväällä 2023. Erityisesti Euroopassa talojen lämmitykseen käytetyn kaasun hinta oli jo vuodenvaihteessa noussut ennätyslukemiin, ja sen hinnan nousua kiihdytti entisestään Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Syynä tähän oli tietenkin se, että suuri osa Euroopan maiden käyttämästä maakaasusta tuodaan Venäjältä. Ne, jotka joulu-tammikuussa osasivat sijoittaa maakaasuun, ovat saaneet ruhtinaallisesti tuottoa kerättyä kasaan lyhyessä ajassa. Vaikka sinun asuntosi ei kaasulla lämpeäisikään, niin miten olisi maakaasuun sijoittaminen?

Vaikka Suomessa maakaasu ei olekaan välttämätön raaka-aine, se on oleellinen osa monien muiden maiden arkielämää ympäri maailman. Maakaasu on kuitenkin hyvin saastuttava raaka-aine, ja sen on arvioitu yksinään aiheuttavan jopa 80% Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Tästä huolimatta sijoituskohteena maakaasu tarjoaa monipuolisen kaupankäynnin välineen.

Siihen voi sijoittaa monin eri tavoin, minkä lisäksi tässä maailman tilanteessa sen hinnan voidaan odottaa olevan suhteellisen volatiili vielä pitkään. Miten maakaasuun sijoittaminen toimii, mitkä asiat vaikuttavat sen hintaan, ja minkä tyyppiseen sijoittamiseen se sopii? Tarjoamme vastaukset näihin kysymyksiin ja paljoon muuhun tässä artikkelissa.

SIJOITA MAAKAASUUN TÄNÄÄN 51% yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa, kun he käyvät CFD -kauppaa tämän välittäjän kanssa.
Sinun on itse harkittava, onko sinulla varaa ottaa suuri riski pääoman menettämisestä.

4 hyvää syytä sijoittaa maakaasuun

  • Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tehnyt maakaasusta kansainvälisen kiistakapulan, mikä tulee näkymään tämän hyödykkeen hinnassa vielä pitkään.
  • Maakaasu on olennainen raaka-aine Euroopassa kuluttajien arkielämän pyörittämisessä, eikä siitä tulla pääsemään eroon vielä moneen vuoteen.
  • Sijoita maakaasuun erityisesti lyhyellä aikavälillä, jolloin voit spekuloida sen hinnalla.
  • Sijoita maakaasuun monin eri tavoin: osakkeet, indeksirahastot, maakaasu hyödykkeenä, jne. 
SIJOITA MAAKAASUUN TÄNÄÄN 51% yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa, kun he käyvät CFD -kauppaa tämän välittäjän kanssa.
Sinun on itse harkittava, onko sinulla varaa ottaa suuri riski pääoman menettämisestä.

Maakaasu sijoituskohteena 

Vaikka moni ympäristötietoinen haluaakin ajatella toisin, niin maakaasu on varsinkin Euroopan laajuisesti osa kuluttajien jokapäiväistä elämää niin laajamittaisesti, että siitä on todella vaikeaa päästä eroon ihan lähiaikoina. Vaikka talojen, tilojen ja tehtaiden lämmitys saataisiin lähivuosina varmistettua Euroopassa muuten, kuin maakaasulla, sitä tarvitaan edelleen monilla teollisuuden aloilla esimerkiksi teollisissa prosesseissa sekä polttoaineena. 

Koska kyseessä on niin laajamittaisesti kuluttajien elämään vaikuttavasta raaka-aineesta, se tarjoaa meille myös erittäin mielenkiintoisen sijoituskohteen. Tiesitkö esimerkiksi, että maakaasun hinta nousi vuonna 2021 enemmän, kuin öljyn hinta koko vuoden aikana? Sen hinnan nousuun on ollut useita syitä, mutta yksi huomattavimmista on ollut EU-maiden sitoutuminen vihreisiin energiatavoitteisiin, sekä se, että Venäjä päätti jo tuolloin käyttää maakaasua kiristyskeinona Euroopan maita vastaan.

Sijoita maakaasuun

Kuluttajien käytös maakaasun kulutuksen saralla taas muuttuu huomattavasti hitaammin, kuin monien muiden hyödykkeiden kohdalla. Usein kuluttajilla ei ole hirveästi sananvaltaa siihen, millä hänen asuinrakennuksensa lämmitetään. Kysynnän ja tarjonnan epävakaus heijastuu helposti maakaasun hintaan varsinkin silloin, kun maakaasun saantiin liittyy häiriöitä. Tällaisia häiriöitä voivat olla globaalit pandemiat tai suuren toimittajan, kuten Venäjän kiristystoimet vastauksena Länsimaiden pakotteita vastaan. 

Vaikka maailman mullistukset heijastuvatkin vahvasti maakaasun hinnan kehitykseen, kaikkein suurimman vastuun tämän raaka-aineen hinnan heilahteluista kantavat markkinavoimat. Näihin markkinavoimiin kuuluvat futuurimarkkinoilla toimivat markkinatoimijat, kuten maakaasun tuottajat ja toimittajat, pitkän sekä lyhyen aikavälin sijoittajat, sekä myös loppupeleissä jonkin verran myös kuluttajat. 

Sijoita maakaasuun monipuolisesti valitsemalla siihen paras kaupankäyntialusta, joka tarjoaa laajat mahdollisuudet sijoittaa tähän raaka-aineeseen. Katsotaan seuraavaksi, miten voit aloittaa maakaasuun sijoittamisen vaikka heti tänään. 

Sijoita maakaasuun – Helppo ja nopea osto-opas

Mennään seuraavaksi suoraan asiaan, eli maakaasun osto-oppaaseen. Useiden hyödykkeiden hinnat ovat lähteneet nousuun vuoden 2023 alussa, ja moni hyödyke, jota vielä viime vuonna pidettiin itsestäänselvyytenä, ei välttämättä enää olekaan sitä. Tämä tarkoittaa sitä, että hyödykkeet, varsinkin maakaasu, ovat nyt sitä kuuminta hottia sijoitusmarkkinoilla! 

Sijoita maakaasuun nyt, jotta pääset hyötymään sen hinnan muutoksista erityisesti lyhyellä aikavälillä. Pidä kuitenkin aina mielessä, että hyödykkeet ovat yleisesti ottaen volatiileja sijoituskohteita, joten niihin sijoittaessa otat itse vastuun sijoittamisen riskeistä. Maakaasu on öljyn rinnalla juuri nyt yksi mielenkiintoisimmista sijoituskohteista, ja juuri nyt aktiivinen spekulointi sen hinnalla kiinnostaa monia. Sijoita maakaasuun helposti vaikka heti tänään, kas näin:

Askel 1 – Valitse kaupankäyntialusta

Jos olet sijoittanut aiemmin, olet varmaan tehnyt sen pankkisi kautta. Pankkien kautta sijoittaminen on kuitenkin monimutkaisempaa ja huomattavasti kalliimpaa kuin netin kaupankäyntipalveluiden kautta. Lisäksi pankit eivät usein tarjoa asiakkailleen lainkaan hyödykkeitä, mutta ironisesti sijoittavat niihin kuitenkin itse. Ei anna kovin luotettavaa kuvaa, eikö? Pankkien sijasta vuonna 2023 kaikki sijoittaminen hoidetaan netissä!

Sijoita maakaasuun markkinoiden johtavalla kaupankäyntialustalla, eTorossa, joka on käytössä ympäri maailman yli 140 maassa. Palvelu on viimeisen vuoden aikana kasvanut hurjaa vauhtia, kun epävarmat työmarkkinat ja globaali pandemia ovat puskeneet ihmisiä laittamaan rahansa johonkin muualle kuin sukan varteen. eToro tarjoaa laajan kavalkaadin sijoituskohteita mukaan lukien: 

  • osakkeita (myös suomalaisia!),  
  • indeksirahastoja, 
  • valuuttoja sekä 
  • hyödykkeitä. 

Lisäksi sen alustalla voi käydä kauppaa monella eri tavalla, kuten myydä lyhyeksi tai harjoittaa CopyTradingia alustan sosiaalisen kaupankäynnin kautta. eToro on yksi markkinoiden turvallisimmista ja halvimmista kaupankäyntialustoista, joka on saatavana suomenkielisenä.
Kaikki rahansiirrot on turvattu SSL-teknologialla. Supersijoittaja Warren Buffetkin sijoittaa eTorossa, joten miksi sinä et sijoittaisi? Sijoita maakaasuun eTorossa näin:

  • pepperstone toplist stb 1
    Arvosana
    Mitä mieltä me olemme
    • Tarjoaa yli 70 valuuttaparia
    • Jopa 30:1 vipuvaikutus
    • Tukee MetaTraderia ja cTraderia
    Kauppakohtainen hinta Alk. 0,03 euroa Tilimaksu 0 euroa / vuosi Mobiilisovelluksen pisteet
    9/10
    Vieraile Pepperstone Lue arvostelu CFD:t ovat monimutkaisia ​​rahoitusinstrumentteja, ja niihin liittyy suuri tappioriski mahdollisen vipuvaikutuksen vuoksi.
    77.5% yksityissijoittajista menettää rahaa käydessään kauppaa CFD:llä tämän välittäjän kanssa.
    Sinun tulee harkita, ymmärrätkö CFD:n toimintatavan, ja onko sinulla varaa menettää rahasi.

Askel 2 – Luo tili ja siirrä rahaa

Tilin luominen eToroon tapahtuu muutamassa minuutissa. eToron etusivulla näet Rekisteröidy -painikkeen, klikkaa sitä. Täytä avautuvalle lomakkeelle sähköpostiosoitteesi ja keksi itsellesi vahva salasana. Sinun on myös mahdollista kirjautua nopeasti sisään Facebook- tai Google-tilisi tunnuksilla. Lomakkeen täytön jälkeen sinun tulee vastata lyhyeen sijoittajakyselyyn, jonka perusteella eToro määrittää minkä tasoinen sijoittaja olet.

Tämän jälkeen tilisi on auki, ja sinun täytyy enää siirtää sinne se summa rahaa, jolla haluat aloittaa maakaasuun sijoittamisen. Vasemmassa alakulmassa näet ‘Talleta varoja’ -painikkeen. Klikkaa siitä lomake auki, täytä haluamasi summa ja valitse maksuväline, minkä jälkeen raha siirtyy välittömästi eToro -tilillesi ja olet valmis: on aika sijoittaa maakaasuun!

Askel 3 – Aloita maakaasuun sijoittaminen

Aloita maakaasuun sijoittaminen

Kun tilisi on auki ja sinne on siirretty rahaa, olet valmis sijoittamaan. Ensimmäiseksi sinun on valittava eToron hyödykkeiden valikoimasta se hyödyke, johon haluat sijoittaa, eli maakaasu. Voit helposti ja nopeasti kirjoittaa ‘Gas’ yläreunan hakuvalikkoon, tai tarkastella eri vaihtoehtoja Hyödykkeet-sivulla. Maakaasun sijoitussivulla voit seurata siitä käytävää keskustelua, ja kerätä sieltä ne parhaat sijoitusvinkit. Lisäksi voit tottakai seurata maakaasun hinnan kehittymistä reaaliajassa sekä pitkälle historiaan.

Sivun yläreunassa näet ‘Käy kauppaa’ -painikkeen. Klikkaa sitä ja sinulle avautuu ostolomake. Tähän sinun tarvitsee vain kirjata haluamasi summa, jolla haluat ostaa maakaasua hyödykkeenä. Voit halutessasi valita myös vipuvaikutuksen, mutta jos olet sijoittamassa pitkällä aikavälillä, älä koske vipuvaikutukseen. Lopuksi klikkaa ‘Avaa kauppa’, ja näet välittömästi ostamasi hyödykkeen ja sen arvon eToro-salkussasi.

Askel 4 – Käy kauppaa maakaasulla 

eToro on meidän mielestämme paras paikka ostaa maakaasu hyödykkeenä erityisesti siksi, että sen alustalla aktiivinen kaupankäynti on tehty erittäin monipuoliseksi. Hyödykkeet eivät usein ole osakkeiden tavalla pitkän aikavälin sijoittamiseen sopivia sijoituskohteita, vaan niillä parhaat tuotot tehdään aktiivisella treidaamisella. Tässä muutama hyvä tapa käydä kauppaa maakaasulla:

CFD -kaupankäynti on yksi suosituimmista hyödykkeisiin sijoittamisen muodoista. CFD -kaupankäynti soveltuu parhaiten päiväkaupankäyntiin, eli kauppaan, joka avataan ja suljetaan saman päivän aikana. Pointtina on arvioida hyödykkeen hinnan kehitys kyseisen päivän aikana oikein. Kun kaupankäynti erääntyy sovitusti, tai sinä suljet kaupan, mahdolliset tuotot ja tappiot maksetaan sinun ja välittäjän välillä. 

Lue lisää CFD kaupankäynnistä täältä.

CFD -kaupan lisäksi ETF:t, eli pörssinoteeratut rahastot ovat erinomainen tapa sijoittaa maakaasuun. ETF:t ovat varsinkin siitä erinomainen sijoitustapa, että niiden kautta sijoittamisen riskit alenevat automaattisesti. ETF:t ovat indeksejä, jotka seuraavat jonkin tietyn markkinan tai alan arvon kehitystä. Indeksi sijoittaa automaattisesti parhaisiin kohteisiin sinun puolestasi. Maakaasu ETF:iä löytyy eTorosta runsaasti, joten sieltä löytyy varmasti sinullekin mieluinen vaihtoehto. ETF:t ovat hyvin kustannustehokas tapa sijoittaa.

Miten maakaasuun kannattaa sijoittaa?

Maakaasu sopii monenlaiseen sijoittamiseen jo pelkästään siksi, että se tarjoaa erittäin laajan ja monipuolisen listan erilaisia tapoja sijoittaa siihen. Se, mikä näistä tavoista sopii sinulle parhaiten, riippuu siitä, miten suuren altistuksen maakaasun hinnan vaihteluille sijoitusbudjettisi kestää. Siinä missä  tietyt hyödykkeet sopivat erinomaisesti pitkän aikavälin sijoittamiseen, maakaasu tuottaa tulosta parhaiten aktiivisen kaupankäynnin kautta. Seuraavaksi katsomme mitä kaikkia käytännön vaihtoehtoja sinulla on maakaasuun sijoittamisen saralla.

Maakaasu osakkeet

Jos suora sijoittaminen maakaasuun raaka-aineena tuntuu liian riskialttiilta tavalta, osakkeet voisivat olla sinulle hyvä vaihtoehto. Osakkeiden kautta et välttämättä joudu kärsimään maakaasun hinnan vaihtelusta ihan niin rajusti. Lisäksi osakkeiden ostaminen ja seuraaminen on helpompaa, kuin hyödykkeiden hintojen seuraaminen, ja osakkeet sopivat parhaiten nimenomaan pitkän aikavälin sijoittamiseen.  

Kun etsit hyviä maakaasu osakkeita, vaihtoehtosi ovat laajat. Voit halutessasi sijoittaa osakeyhtiöihin, jotka tuottavat ja/tai toimittavat kaasua, tai rahoittavat tämän kyseisen hyödykkeen tuotantoa. Lisäksi maakaasu osakkeisiin voidaan laskea eri tyyppiset yhtiöt, jotka käyttävät tuotantoprosesseissaan hyväksi maakaasua, sekä vielä tänä päivänä polttoaineita liikennevälineille tuottavat yhtiöt.

Maakaasu hyödykkeenä

Maakaasu on juuri nyt kaikkein suosituin sijoituskohde hyödykkeenä. Se sopii ennen kaikkea aktiivisen kaupankäynnin kohteeksi. Hyödykkeenä maakaasu mahdollistaa esimerkiksi sen hinnalla spekuloinnin lyhyellä aikavälillä, minkä lisäksi maakaasun tuottajat käyvät itse aktiivisesti kauppaa sillä futuureiden kautta. Näistä lisää alempana. 

ETF:t

ETF:t eli pörssinoteeratut rahastot ovat indeksejä, jotka seuraavat usein jonkin tietyn hyödykkeen, tai hyödykeryhmän hintojen kehitystä. Maakaasu ETF:iä löytyy markkinoilta pilvin pimein: on indeksejä, jotka käyvät futuurikauppaa suoraan raaka-aineiden tuottajien kanssa, sekä niitä, jotka sijoittavat hyödykkeitä tuottaviin osakeyhtiöihin. Sijoittamalla maakaasuun ETF:n kautta lasket sijoittamisen riskiä huomattavasti verrattuna suoraan kaasuun sijoittamiseen raaka-aineena. Lisäksi ETF:n kautta sinun ei itse tarvitse käydä kauppaa, vaan indeksi käy kauppaa maakaasulla täysin sinun puolestasi. 

Futuurit

Futuurit ovat nimenomaan spekulatiivisille sijoittajille sopiva vaihtoehto hyödykemarkkinoilla. Jos olet vasta aloittelija, futuurit eivät välttämättä ole vielä aikasi arvoinen sijoitusmuoto. Kokeneet sijoittajat käyvät kauppaa maakaasun futuurisopimuksilla esimerkiksi lyhyeksi myymällä (shorting) tai ostamalla itse maakaasu futuureita suoraan lyhyellä aikavälillä käyttäen omia sijoitusstrategioitaan parhaan tuoton saavuttamiseksi. 

Kaupankäynti futuureilla on erittäin nopeaa ja riskialtista kauppaa, ja kokeneet treidaajat usein sulkevat kaupan ennen tehdyn futuurisopimuksen päättymistä. He eivät siis itse omista maakaasua missään vaiheessa, mutta eivät myöskään pysty mitenkään vaikuttamaan siihen, jäävätkö he kaupan sulkiessaan plussalle vai miinukselle. 

Maakaasun hinta – Mitkä asiat vaikuttavat siihen?

Kuten olemme viime aikoina huomanneet, hyödykkeet voivat reagoida erittäin voimakkaasti äkkinäisiin muutoksiin sekä talouden, että politiikan saralla. Koska maakaasu on niin suurella skaalalla mukana arkipäiväisessä elämässä ympäri maailman, sen merkitys kuluttajille yleisesti korostuu epävarmoina aikoina. Yksi päivä pidämme maakaasua täysin päivänselvänä asiana, ja jo seuraavana päivänä tukehdumme omaan räkäämme, kun postiluukusta tipahtaa lämmityslasku, jonka hinta on pompannut pilviin. 

Maakaasu on hintansa puolesta riippuvainen monesta tekijästä, minkä vuoksi se ei välttämättä ole se kaikkein vakain vaihtoehto sijoittamiseen. Sen sijaan aktiivisesti treidaaville volatiilit maakaasumarkkinat ovat mannaa. Käydään seuraavaksi läpi ne suurimmat tekijät, jotka vaikuttavat siihen, miten maakaasun hinta kehittyy, jotta tiedät, koska siihen sijoittaminen kannattaa.

Kysyntä ja tarjonta

Hyödykkeet ovat hintojensa kehityksen puolesta aina kaikkein riippuvaisimpia niiden kysynnän ja tarjonnan tasapainosta. Käytännössä homma toimii niin, että jos hyödykkeen tarjonta syystä tai toisesta vähenee, mutta kysyntä pysyy korkeana, sen hinta nousee. Jos taas tarjontaa on runsain mitoin kysyntään verrattuna, hinnan voidaan olettaa pysyvän matalana. 

Maakaasu toimii tällä saralla erinomaisena esimerkkinä. Maakaasu on yksi Euroopan maiden eniten käyttämistä lämmitys- ja polttoainemuodoista, ja iso osa Eurooppaan tulevasta maakaasusta tuodaan Venäjältä. Mutta Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan vuoksi Venäjän maakaasusta on tullut jättimäinen ongelma Euroopassa, ja siitä halutaan eroon mahdollisimman pian. Lisäksi Venäjä voi tuottajana nostaa maakaasun hintaa, tai jopa katkaista kaasun toimittamisen kokonaan. Kaikki tämä on jo heijastunut todella suurella volyymilla maakaasun hintaan markkinoilla. Myös pitkällä aikavälillä maakaasun hinnan kehitys tulee tästä syystä olemaan mielenkiintoista seurattavaa.

Ilmastonmuutos

Monet hyödykkeet ovat riippuvaisia siitä, miten ilmastomme kehittyy, sekä miten sääolosuhteet kohtelevat niitä. Maakaasun hinta ei niinkään reagoi säiden vaihteluihin, mutta se on yksi ilmastonmuutoksen suurimmista aiheuttajista, minkä voidaan olettaa näkyvän sen kysynnässä pitkällä aikavälillä laskevana trendinä. Venäjän ongelmakäyttäytyminen on entisestään kiihdyttänyt ympäristöystävällisempien energiaratkaisujen etsimistä ja käyttöönottoa valtioiden tasolla, jotta riippuvuus Venäjältä tulevasta energiasta saataisiin minimoitua nopeasti. Mutta ilmastonmuutos on se pidemmän aikavälin tekijä, joka tulee määrittämään erityisesti maakaasun kysyntää ja hintaa tulevaisuudessa.

Geopoliittiset suhteet 

Ja edellä mainitusta päästäänkin luontevasti geopoliittisiin suhteisiin, ja niiden vaikutuksiin hyödykkeiden hintoihin. Maailmantalouden kehitys on jo omiaan vaikuttamaan maakaasun hintaan. Esimerkiksi ihmisten väkimäärän kasvaessa ympäri maailman energiantarve kasvaa myös. Mutta samaan aikaan energia-alan vallankumous on jo käynnissä, ja Venäjän toimet Ukrainassa ovat kiihdyttäneet tätä vallankumousta tavalla, jota kukaan ei osannut odottaa. Juuri nyt sijoitusmarkkinat seuraavat silmä tarkkana miten Venäjän toimet Ukrainassa vaikuttavat maakaasun kysyntään suuressa mittakaavassa erityisesti Euroopassa, jossa Venäjältä tulevasta öljystä ja kaasusta pyritään eroon kaikin mahdollisin keinoin.

SIJOITA MAAKAASUUN TÄNÄÄN 51% yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa, kun he käyvät CFD -kauppaa tämän välittäjän kanssa.
Sinun on itse harkittava, onko sinulla varaa ottaa suuri riski pääoman menettämisestä.

Usein kysytyt kysymykset

Mitä maakaasu on?

Maakaasu on monipuolinen raaka-aine, sekä sijoituskohde. Se taipuu polttoaineesta ja hyödykkeeksi, minkä lisäksi sen käytöstä riippuvat osakeyhtiöt tarjoavat monipuolisia tapoja sijoittaa maakaasuun.

Onko maakaasu hyvä sijoitus?

Maakaasu tarjoaa erittäin monipuolisen ja joustavan tavan sijoittaa tähän monin tavoin kuluttajien arkeen vaikuttavaan raaka-aineeseen. Se on kuitenkin volatiili sijoituskohde, ja siihen sijoittamiseen liittyy korkeita riskejä.

Miten maakaasuun voi sijoittaa?

Osta maakaasu hyödykkeenä helposti ja nopeasti eToron kansainvälisellä kaupankäyntialustalla: rekisteröidy palveluun, talleta rahaa ja osta hyödykkeet. Voit myös sijoittaa maakaasuun indeksirahastojen, osakkeiden ja futuurien kautta.

Mitkä asiat vaikuttavat maakaasun hinnan kehitykseen?

Esimerkiksi ilmastonmuutos, äkilliset käänteet geopolitiikan saralla, sekä nopeasti nousevat ja laskevat trendit liikuttelevat maakaasun hintoja joka suuntaan.

Lähteet ja hyödyllisiä linkkejä, joista voit lukea lisää. bulp
Teresa Maria

Teresa Maria on copywriter ja digitaalinen nomadi.

Lähes vuosikymmenen ajan hän on työskennellyt digimarkkinoinnin parissa. Silloin, kun hän ei kirjoita tälle sivustolle, hän viettää aikaa oman bloginsa parissa, joka keskittyy matkailuun ja kestävään lifestyleen.

Teresa Maria sijoittaa pääasiassa kryptovaluuttaan ja näkee itsensä ennemmin pitkäaikaisena sijoittajana kuin päiväkauppiaana. Hänen omasta salkustaan löytyy korkean riskin omaisuuseriä, mikä on mahdollista, koska hän luottaa 100% naisen vaistoonsa.

Osakkeet, kryptovaluutat ja erilaiset sijoitusstrategiat ovat Teresa Marian suuri intohimo, ja tällä sivulla hän jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan juuri näistä aiheista.

Katso kaikki artikkelit tekijältä Teresa Maria