Sähkön hinta on vuonna 2023 kiivennyt pelottavan korkealle ja suomalaiset ovat joutuneet säännöstelemään sähkön käyttöä. Itse kukin on käyttänyt sähkösaunoja vähemmän ja alentanut kodin sisälämpötilaa ja vetänyt ennemmin villasukat jalkaan. Sähkön hinnan povataan nousevan vielä entistä korkeammalle talven 2023 ja 2024 aikana ja monet miettivät, miksi sähkön hinta nousee.
Sähkön hintaan ja sen nousuihin ja laskuihin vaikuttavat monet tekijät ja jokaisen suomalaisen on hyvä ymmärtää, miksi sähkön hinta on ollut kovassa nousussa.
Sähkön hinta on nyt korkealla ja pahempaa on odotettavissa
2000-luvulla kotimaassamme on totuttu näkemään sähkön kilowattihinta noin 4-7 sentin kieppeillä per kWh (ilman siirtomaksua). Vuoden 2023 aikana sähkön hinta on kuitenkin ollut historiallisesti huipussaan. Pörssisähkön keskihinta on ollut noin 17 senttiä per kWh.
Vuoden 2023 huhtikuusta saakka hinnoissa on ollut havaittavissa nousua muun muassa Ukrainan sodasta riippuen. Kesän kuivuus ja tavallista heikompi vesitilanne ovat myös nostaneet sähkön hintaa ja kesäkuukausina vuonna 2023 keskiarvohinta oli jopa noin 24,6 senttiä per kWh.
Vuonna 2023 sähkön kilpailuttaminen on siis ollut tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin ja yhä useammat suomalaiset ovat miettineet sähkösopimustaan uudelleen.
Mitkä tekijät vaikuttavat sähkön hintaan?
Sähkön hinta nousee ja laskee normaalistikin joka tunti ja sähkön reaaliaikaista hintaa voi seurata sähköpörssissä. Suomalaiset ovat tottuneet kilowattihinnan keikkuvan noin 6 sentin molemmin puolin, mutta vuonna 2023 pahimmillaan sähkön hinta oli jopa yli 60 senttiä kilowattitunnilta.
Sähkön hintaan vaikuttavat monet asiat, kuten esimerkiksi öljyn ja kaasun hinta, ydinvoiman ja vesivarantojen määrä, sääolosuhteet, sähkön kulutus ja päästöoikeuksien hinnat.
Kaikki nämä asiat vaikuttavat siihen, kuinka sähkön hinta muuttuu.
Sekä öljyn että kaasun hinta on korkealla tällä hetkellä korkealla johtuen siitä, että koronaepidemian jälkeen sähkön kysyntä on noussut. Myös Ukrainan sota vaikuttaa sähkön hintaan, sillä venäläisen kaasun ja öljyn tuonti Eurooppaan on vähentynyt. Pohjoismaissa paljon sähköä tuotetaan vesivoimalla ja vuoden 2023 kuiva sää on vähentänyt vesivarantoja ja näin ollen se on vähentänyt vesivoiman tuotantoa, mikä puolestaan nostaa sitten sähkön hintaa.
Talvella kylmä sää voi vaikuttaa sähkön kysyntään ja nostaa sähkö hintaa sitä mukaa, kun sähköä käytetään enemmän. Päästöoikeuksien hinnat vaikuttavat sähkön hintaan niin, että mitä enemmän CO2-päästöjä sähkön tuotannosta aiheutuu, sitä enemmän sähköyhtiö joutuu ostamaan päästöoikeuksia.
Tietysti myös talouden aktiviteetti vaikuttaa sähkön kulutukseen ja sitä kautta sähkön hintaan (ja omaan sähkölaskuun). Kun tehtaat ja laitokset käyttävät sähköä täydellä kapasiteetilla, sähkön kulutus nousee ja näin ollen myös sähkön hinta nousee.
Toistaiseksi sähköautojen käyttäminen ei juuri vaikuta sähkön hintaan, mutta tulevaisuudessa sähköautojen yleistyessä ja sähkön kulutuksen kasvaessa myös sähköautojen käytöllä voi olla vaikutusta sähkön hintaan.
Sähkön hinta jatkaa nousuaan talven 2023-2024 aikana
Kylmät talvikuukaudet ovat nurkan takana ja sähkölle tulee entistä enemmän kysyntää, sillä esimerkiksi monia omakotitaloja, rivitaloja ja mökkejä lämmitetään sähköllä. Vuonna 2023 sähkön hinta oli korkeimmillaan 25. elokuuta, jolloin vuorokausihinta kipusi jopa yli 60 sentin per kWh.
Joidenkin ennusteiden mukaan sähkön hinnan odotetaan nousevan jopa keskiarvoltaan 50 senttiin per kilowattitunti vuoden 2023lokakuun ja vuoden 2023 maaliskuun välillä, ellei sähkön hintaan vaikuttavissa tekijöissä nähdä muutosta.
Asiantuntijoiden mukaan sähkön hinnan odotetaan putoavan vasta keväällä siksi, että keväällä ja alkukesästä voidaan odottaa enemmän sadetta, mikä voi auttaa vesivoimalla tuotetun sähkön tuotannossa. Keväällä ja kesällä myös sähkön kysyntä alenee, mikä puolestaan vaikuttaa sähkön hintaan kuluttajien kannalta positiivisesti.
Pörssisähkö ei välttämättä enää ole edullisin vaihtoehto
Pörssisähkö on ollut etenkin monille omakotitalojen omistajille edullisin vaihtoehto sähkön ostamiseen. Pörssisähkössä sähkön hinta määritellään reaaliajassa perustuen sähköpörssiin. Muun muassa omakotitalojen omistajat ovatkin pystyneet hyötymään pörssisähkön edullisista yöajan hinnoista, mutta sähkön hinnan nousun myötä pörssisähkö ei välttämättä enää ole edullisin vaihtoehto.
Myös omakotitalojen omistajien kannattaa vuonna 2023 ja 2023 harkita muitakin sähkösopimuksia ja kilpailuttaa sähkösopimukset löytääkseen mahdollisimman edulliset sopimukset. Esimerkiksi kiinteähintainen sopimus kiinnostaa monia tällä hetkellä, sillä suomalaiset haluavat lukita itselleen mahdollisimman edullisen sähkön kWh-hinnan ennen kuin sähkön hinta kipuaa päätähuimaaviin lukemiin.