E-urheilu on uusi urheilulaji, joka on monien osakesijoittajien mielestä seuraava kohde, mihin kannattaisi sijoittaa. E-urheilussa kilpaillaan tietokone- ja konsolipelejä pelaten ja ala kehittyy jatkuvasti. Ei ole kuitenkaan yksinkertaista sijoittaa kohteeseen, mihin ei ole vielä tutustunut tarpeeksi hyvin. Tämän artikkelin kautta pääsetkin tutustumaan paremmin e-urheiluun ja miten pysyä sijoittajana kärryillä sen suhteen.
Sisällysluettelo
E-urheilussa pyörii valtavia summia rahaa
E-urheilubisnes on laajempaa ja suurempaa kuin saattaisi arvata, sillä siinä tekevät yhteistyötä sekä peliyhtiöt että urheilijat. Nykyään videopeliala on yhteensä 140 miljardin dollarin arvoinen ja osakkeiden arvo on pääsääntöisesti nousuun päin.
E-urheilu tapahtumilla on useita sponsoreita, jotka tuovat tapahtumille lisää tuottoa, sillä niitä katsoo useita miljoonia katsojia. E-urheiluotteluita voi katsoa livestriiminä verkossa esimerkiksi Youtube-sivustolta, Twich-striimipalvelusta tai sitten osa saattaa tulla paikan päälle seuraamaan. E-urheilun tapauksessa striimauksella on kuitenkin tärkeä rooli, sillä peliä on helpompi seurata tietokoneen näytöltä toisin kuin monien muiden urheilulajien tapauksessa.
E-urheiluyrityksillä on hyvät mahdollisuudet kasvuun
Peliyhtiöt kehittävät palveluitaan nopeaan tahtiin, kuten monet muutkin elektroniikkaan painottuvat yritykset. Heidän pitää pysyä kärryillä nopean maailmankehityksen kanssa, jotta pelejä pystyy aina pelaamaan kaikkein nykyaikaisimmilla laitteilla. Moni nykyajan peliyrityksistä on esimerkiksi alkanut hyödyntämään VR-teknologiaa, jonka avulla pelaajat pääsevät todella sisälle videopeliin. Jo nyt myös VR-pelien alalla kilpaillaan paljon, mikä on nostanut VR-teknologiaa hyödyntävien laitteiden ja pelien osakekursseja. Teknologiset innovaatiot varmistavat sen, että pelaajat palaavat samojen pelien pariin aina uudestaan, mikä tukee peliyhtiöiden toimintaa.
Lisäksi vanhoihin peleihin luodaan aina uusia versioita, joissa on paremmat peliefektit ja muita erikoisominaisuuksia, mitkä saavat pelaajat kokeilemaan pelien uusia versioita. Tietysti peliyhtiöt kehittävät aika ajoin myös täysin uusia pelejä, jotka tuovat lisää vaihtelua alalle. Joskus nämä uudet pelit tulevat suosituksi myös e-urheilun peleinä, kuten esimerkiksi vuonna 2017 julkaistu Fortnite.
E-urheiluliigat ovat jo saaneet paljon suosiota
Koska tietokone- ja konsolipelien pelaaminen on nykyään suositumpaa kuin koskaan, eikä se todellakaan ole enää vain nörttien puuhaa, on e-urheilusta kiinnostuneita paljon. Joka vuosi järjestetään yhä enemmän e-urheilutapahtumia ja mukaan tulee vuosittain uusia e-urheilijoita, jotka muuttavat e-urheilukenttää jatkuvasti.
E-urheilun toiminnasta pysyy kärryillä, kun tarkistaa e-urheilun livetulokset mahdollisimman säännöllisesti. Koska e-urheilu on varsin uusi urheilulaji, se muuttuu jatkuvasti ja mukaan tulee uusia pelejä ja urheilijoita. Livetulokset tarjoavat reaaliaikaisen yleiskatsauksen tilanteesta, mikä auttaa sekä e-urheilusta kiinnostuneita, että e-urheilun sijoittajia olemaan perillä liigojen ja pelien tilanteesta. Livetulosten perusteella voi ensinnäkin päätellä, millaisia pelejä pelaten kilpaillaan kaikkein eniten ja missä e-urheiluliigoissa on parhaat pelaajat. Sijoittajana tästä on hyötyä, sillä e-urheilufanit pelaavat samoja pelejä ja ne ovat yleisesti suosittuja peliyhteisössä.
Sijoittajatkin haluavat tukea itselle tärkeitä asioita
Mikäli e-urheilu on sinulle muutenkin tärkeää ja tarkistat lajin livetuloksia useinkin, voi sijoittaminen itselle tärkeään asiaan tuntua tärkeältä. Sijoittaessa pitää nimittäin myös miettiä, mitä omalla investoinnillaan haluaa tukea, ja mikäli se on peliala, ei e-urheiluun sijoittaminen ehkä kuulostakaan niin huonolta idealta. Vaikka pelaaminen ei sinulle olisi tärkeää voi se olla tärkeää esimerkiksi läheisille lapsille ja nuorille elämässäsi.
E-urheilu on tulevaisuutta
Mikäli sijoittajana haluaa investoida tulevaisuuteen voi e-urheilu olla hyvä sijoituskohde. Se on yksi niistä aloista, jolla on aidosti kasvumahdollisuuksia, mutta joka muuttuu jatkuvasti. E-urheiluun sijoittavan on siis oltava täysin perillä e-urheilussa tapahtuvista muutoksista ja uusista peleistä. Tulevaisuudessa ala tulee todennäköisesti kasvamaan ja voittamaan yhä useamman sijoittajan kannatuksen puolelleen.