Osta Tezos XTZ 2021 – Aloittelijan opas

  • tehnyt

Tezos on yksi kryptomarkkinoiden suurimmista ja mielenkiintoisimmista projekteista. Sitä pidetään jopa Ethereumin haastajana, sillä kyseessä on älysopimusten kustannustehokkaaseen kehittämiseen tarkoitettu alusta, jolla voi vaihtaa kryptovaluuttoja huomattavasti nopeammilla siirtoajoilla kuin Ethereumin verkossa. Tezos on myös analyytikoiden suosiossa kylpevä kryptovaluutta, sillä sen uskotaan sopivan sekä nopeatempoiseen päiväkaupankäyntiin, että pidemmän aikavälin sijoitukseksi.   

Mitä tulee kryptovaluuttoihin yleensä, tänä päivänä on vaikea löytää ketään, joka pystyisi vakavalla naamalla perustelemaan, etteivät kryptovaluutat olisi jo perusteellinen osa sijoitusmarkkinoita. Ne ovat jopa murtautumassa perinteisten valuuttojen tontille. Siksi onkin hyvä tutustua eri projekteihin, sillä ne eroavat toisistaan suuresti, ja ovat siksi eri tavalla hyödyllisiä sijoituskohteita. Osta Tezos kryptovaluuttaa osaksi hajautettua sijoitussalkkua tai käy sillä aktiivisesti kauppaa hyödyntämällä sen volatiilisuutta.

Tämän aloittelijan oppaan luettuasi tunnet Tezoksen kuin omat taskusi, sillä käymme läpi mikä Tezos itse asiassa on, miten se toimii, miten sillä voi tienata rahaa, sekä tarjoamme sinulle ‘Osta Tezos’ -osto-oppaan, jonka avulla omistat tätä kryptoa alta aikayksikön.

Osta Tezos täältä Kryptovaluutat ovat erittäin epävakaita ja täysin sääntelemättömiä

4 hyvää syytä sijoittaa Tezokseen

  • Tezos on Ethereumin kaltainen älysopimusten kehittämiseen sopiva lohkoketjuverkosto
  • Tezos sopii sekä pitkän aikavälin sijoittamiseen, että aktiiviseen kaupankäyntiin
  • Osta Tezos esimerkiksi sen volatiilisuuden vuoksi ja hyödynnä sen hinnan vaihtelut varsinkin päiväkaupankäynnissä
  • Analyytikot povaavat Tezokselle huimaa nousua kurssitaulukolla tulevina vuosina
  • Arvosana
    Mitä mieltä me olemme
    • Optimoi strategiasi AI-analyysien avulla
    • Valitse yli 3000 CFD-kohteen väliltä
    • Ilmaisia webinaareja, kursseja ja oppaita
    Kauppakohtainen hinta 0 EURO Tilimaksu 0 EURO Mobiilisovelluksen pisteet
    8/10
    Tutustu täällä Capital.com * Pääomasi voi olla vaarassa. Muita maksuja voidaan soveltaa.
  • Arvosana
    Mitä mieltä me olemme
    • Pohjoismaiden suurin sijoittamiseen erikoistunut palvelu
    • Suurin valikoima suomalaisia ja pohjoismaalaisia osakkeita
    • Saat pääsyn heidän sosiaalisen median kanavilleen
    Kauppakohtainen hinta 0 EURO Tilimaksu 0 EURO Mobiilisovelluksen pisteet
    7/10
    Tutustu täällä Nordnet * Sijoittaminen tapahtuu aina omalla vastuullasi. On olemassa riski, että menetät rahasi

Mikä on Tezos?

Tezos on yksi markkinoiden tunnetuimmista kryptovaluutoista, eli lohkoketjuun perustuvista digitaalisista valuutoista. Kryptovaluutat pohjaavat avoimen lähdekoodin hajautettuihin verkkoihin, mikä tekee niistä avoimempia, demokraattisempia ja helpommin jäljitettäviä valuuttoja, kuin perinteiset valuuttamme. Jos esimerkiksi Tezos kryptovaluuttaa varastetaan jostakin kryptovaluuttapörssistä (kuten tapahtui Poly Networkille elokuussa 2021), varastetut kryptovaluutat pystytään jäljittämään.

Avoimen ja demokraattisen verkon lisäksi kryptovaluutat tarjoavat erilaisia verkkopalveluita: esimerkiksi Tezos tarjoaa kryptovaluutan lisäksi alustan, jolle kuka vain voi kehittää älysopimuksia. Näitä älysopimuksia voidaan käyttää esimerkiksi lohkoketjupelien kehittämiseen tai tärkeiden tietojen turvalliseen tallettamiseen. Tezoksen lohkoketju kehittyy ja laajenee koko ajan, mitä enemmän siihen rakennetaan älysopimuksia ja sen verkossa vaihdetaan kryptovaluuttaa. Tästä syystä tämä Ethereumin haastaja on ansainnut lempinimen: Itsestään muuttuva lohkoketju.

Tällä lempinimellä viitataan siihen, että Tezoksen lohkoketju on avoin kaikille, eli jokainen XTZ -kryptovaluuttaa omistava verkon käyttäjä voi halutessaan osallistua Tezoksen lohkoketjun kehittämiseen sekä sen ylläpitoon. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että verkon käyttäjät voivat vaikuttaa siihen, mitä sääntöjä Tezoksen verkossa hyväksytään ja mitä ei, sekä mitä muutoksia lohkoketjuun hyväksytään ja mitä hylätään. Kaikki tämä tapahtuu demokraattisen prosessin kautta, eli äänestämällä. 

osta Tezos

Kryptomarkkinoilla Tezos tunnetaan hyvin johtuen sen erikoisista kehitysvaiheista. Ensimmäiset maininnat Tezoksesta löytyvät jo vuodelta 2014, jolloin julkaistiin Tezoksen white paper, eli niin sanottu projektisuunnitelma. Tosin kaikki huomio kiinnittyi white paperin sijasta Tezoksen perustajan, Arthur Breitmanin erikoiseen väittämään, jonka mukaan hän olisi onnistunut jäljittämään ensimmäisen kryptovaluutan, eli Bitcoinin salanimen takana toimiva perustajan tai perustajaryhmän, Satoshi Nakamoton. 

Jälkeenpäin katsottuna Breitmanin asiasta kirjoittamat kaksi artikkelia näyttävät kuitenkin vain markkinointitempauksilta, jotka saivat upouuden Tezos -kryptovaluutan markkinoiden tietoisuuteen. Ja oli Breitmanin väittämässä perää tai ei, markkinointitempauksena nämä artikkelit todellakin toimivat! Kun Tezos saatiin tätä kautta kryptosijoittajien huulille, se alkoi vetää puoleensa rahoitusta joka suunnalta, ja pian projekti olikin kerännyt hurjat 232 miljoonan dollarin edestä investointeja.

Näiden investointien kautta Tezos -projektin kehitys saattoi kunnolla alkaa ja neljä vuotta Satoshi Nakamoto -kohun jälkeen Tezoksen testiverkko aloitti toimintansa kesäkuussa 2018. Testiverkko toimi odotusten mukaisesti ja Tezos onnistui houkuttelemaan sen verran käyttäjiä, että sen verkko lanseerattiin vain muutama kuukausi testiverkon aloittamisen jälkeen syyskuussa 2018.  

Tezos onnistui todistamaan potentiaalinsa markkinoilla nopealla tahdilla, eikä sen tarvinnut olla toiminnassa kauaa, ennen kuin se alkoi saada kiinnostusta osakseen suurten yritysten suunnalta. Jo vuonna 2019 Tezos sai yhteistyösopimukset kahdelta suurelta tekijältä: Banco BTG Pactual S.A. -pankki sekä dubailainen Dalma Capital -rahoituspalveluyritys alkoivat käyttää Tezoksen verkon kautta toimivia tietoturvatunnisteita. 

osta Tezos

Lisäksi Elevated Returns -niminen rahoituksen monialayritys otti Tezoksen lohkoketjun pohjakseen digitaalisille rahoituspalveluilleen. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Elevated Returns mahdollisti Tezoksen kautta omien kryptotokeneidensa tarjoamisen erityisesti kiinteistösijoittajille. Elevated Returns on mielenkiintoinen yhteistyökumppani Tezokselle erityisesti siksi, että se tunnetaan juuri kiinteistöjen arvon digitalisoimisesta.

Tänä päivänä Tezos on jo hyvin tunnettu osa kryptomarkkinoita, ja yksi syy sen kykyyn vakiinnuttaa paikkansa näillä erikoisilla markkinoilla on nimenomaan sen algoritmi, joka takaa Tezoksen verkolle vahvemman suojauksen esimerkiksi sellaisia käyttäjiä vastaan, jotka pyrkivät hankkimaan kryptovaluuttaa epäluotettavin keinoin. Lisäksi Tezoksen verkko on notkea, ja näin ollen helpohko käyttöön otettava alusta suurille rahoitusyrityksille. Sijoittajia Tezoksessa kiinnostaa erityisesti sen hinnan volatiilisuus, sillä varsinkin päiväkaupankäynnissä tämä voi parhaimmillaan tuoda kaupankävijälle erinomaista tuottoa hyvin lyhyellä ajalla.

Mainitsimme jo Tezoksen algoritmin, ja se on yksi syy sille, miksi Tezoksesta on tullut niin varteenotettava tekijä kryptomarkkinoilla. Tezos käyttää Nakamoto -konsensusalgoritmia, joka mahdollistaa sen verkon käyttäjien osallistumisen lohkoketjun kehittämiseen ja ylläpitoon. Tezoksen algoritmi kuitenkin eroaa esimerkiksi Bitcoinin algoritmista siinä, että sitä ei voi louhia. Sen sijaan Tezos staking on tapa hankkia tätä kryptovaluuttaa ilman, että ostaisit Tezosta. Käydään seuraavaksi läpi, mitä Tezos staking tarkoittaa ja miten se toimii:

Tezos staking

Louhinta ja staking ovat molemmat tapoja hankkia kryptovaluuttaa ilman, että ostaisit niitä. Se, kumpi tapa on mahdollista millekin kryptovaluutalle riippuu kyseisen kryptovaluutan algoritmista. Bitcoinin algoritmi mahdollistaa louhimisen, joka kuluttaa paljon sähköä, kun taas Tezoksen algoritmi mahdollistaa stakingin, joka on huomattavasti energiatehokkaampi tapa hankkia passiivista tuloa. Staking on sinällään yksinkertaisen kuuloinen prosessi: osta Tezos kryptovaluuttaa ja talleta niistä tietty määrä projektin lohkoketjun ennalta määritettyyn osaan. 

Talletettu kryptovaluutta toimii Tezoksen verkossa toimintaa ylläpitävänä resurssina, jonka avulla Tezoksen lohkoketjua voidaan kehittää ja sen verkossa tapahtuvia transaktioita voidaan hyväksyä tehokkaasti. Kryptovaluutan steikkaaminen on näin ollen koko lohkoketjua hyödyttävää toimintaa, minkä vuoksi siitä maksetaan tallettajalle palkkio, eli samaa kryptovaluuttaa suhteessa talletettuun määrään. Jotkut vertaavat tätä koron kerryttämiseen, mutta tosiasiassa pankista säästöillesi saamasi korko ei pysty kilpailemaan staking palkkioiden kanssa.

osta Tezos

Kuten aiemmin mainitsimme, staking ja louhinta perustuvat aina kryptovaluutan ja sen lohkoketjun algoritmiin. Tezos käyttää Liquid Proof-of-Stake -algoritmia (LPoS), mikä tarkoittaa sitä, että ne tietokoneet, jotka käyttävät XTZ -kryptovaluuttaa, voivat samalla osallistua Tezoksen verkon ylläpitoon esimerkiksi validoimalla verkon tapahtumia, vahvistamalla verkon suojausta tai jakamalla kryptovaluuttaa verkossa. Jokaista tällaista Tezoksen verkon ylläpitäjää kutsutaan nodeksi tai “leipuriksi”. 

Tezoksen verkko pystyy muuttamaan itseään automaattisesti, mutta muuttaakseen itseään se tarvitsee ensin näiden leipureiden hyväksynnän. Jotta käyttäjä voi osallistua Tezos stakingiin, hänellä on oltava hallussaan 8 000 XTZ tokenia, jotka hän lukitsee Tezoksen lohkoketjuun. Kun otetaan huomioon, että tällä hetkellä yksi XTZ on arvoltaan yli 3 dollaria, 8 000:n tokenin hankkiminen vaatii jo hieman suurempaa investointia, mutta toisaalta tällä investoinnilla voi ansaita sen perussijoituksen lisäksi ylimääräistä tuottoa. 

Lisäksi staking takaa Tezoksen verkon korkeamman turvallisuuden, sillä jokainen sen verkossa tapahtuva transaktio ja muutos pitää hyväksyttää “leipureilla”. Jokainen muutos ja kehitysaskel myös tallentuu Tezoksen lohkoketjun tietokantaan, joten jos jokin “leipuri” yrittää käyttää stakingia omien etujensa ajamiseen, hän jää hyvin äkkiä kiinni, ja hänen mahdollisesti tienaamansa kryptovaluutat tehdään arvottomiksi. Koska jokaisen tapahtuman ja muutoksen tulee hyödyttää koko verkkoa, hakkeroinnin ja huijausten mahdollisuus pienenee minimiin. Huijaava käyttäjä jää aina tyhjin käsin, joten miksi lähteä edes kokeilemaan huijaamista?

Osta Tezos – Nopea opas

Mennään seuraavaksi suoraan asiaan, eli Osta Tezos -osto-oppaaseen. Tezoksen markkina-arvo on suurten kryptovaluuttojen keskiarvoa, vaikka itse coin on hyvän hintainen. Tämä tarkoittaa sitä, että XTZ -kryptovaluutalla on vielä paljon kasvuvaraa! Treidaajat pitävät Tezoksesta varsinkin siksi, että sen hinta on jopa kryptomarkkinoilla muita volatiilimpi, mikä luo erinomaisia mahdollisuuksia ansaita pikavoittoja esimerkiksi päiväkaupankäynnin saralla. Osta Tezos jos uskot sen tulevaisuuden kasvupotentiaaliin.

Nyt on erinomainen hetki käydä kiinni tähän jo paljon kokeneeseen kryptovaluuttaan jos siitä haluaa hyötyä ilman, että siihen pitää sijoittaa kymmeniä tuhansia kerralla. Pidä kuitenkin aina mielessä, että kryptovaluutat eivät ole säännelty sijoituskohde, joten niihin sijoittaessa otat itse vastuun sijoittamisen riskeistä. Kryptovaluutat ovat volatiilejä sijoituskohteita, joiden liikkeitä on erittäin vaikea ennustaa. Osta Tezos omalla vastuulla.

Valitse kaupankäyntialusta

Jos olet sijoittanut aiemmin, olet varmaan tehnyt sen pankkisi kautta. Pankkien kautta sijoittaminen on kuitenkin monimutkaisempaa ja huomattavasti kalliimpaa kuin netin kaupankäyntipalveluiden kautta. Lisäksi pankit eivät tarjoa asiakkailleen lainkaan kryptovaluuttaa, mutta ironisesti sijoittavat niihin kuitenkin itse. Ei anna kovin luotettavaa kuvaa, eikö? Pankkien sijasta vuonna 2021 sijoittaminen hoidetaan netissä!

Osta Tezos markkinoiden johtavalla kaupankäyntialustalla, eTorossa, joka on käytössä ympäri maailmaa yli 140 maassa. Palvelu on perustettu jo vuonna 2007 ja se on viimeisen vuoden aikana kasvanut hurjaa vauhtia, kun epävarmat työmarkkinat ja pandemia ovat puskeneet ihmisiä laittamaan rahansa johonkin muualle kuin sukan varteen. eToro tarjoaa laajan kavalkaadin sijoituskohteita: 

  • osakkeita (myös suomalaisia!), 
  • kryptovaluuttoja, 
  • indeksirahastoja, 
  • valuuttoja sekä 
  • hyödykkeitä. 

Lisäksi sen alustalla voi käydä kauppaa monella eri tavalla, kuten myydä lyhyeksi tai harjoittaa CopyTradingia alustan sosiaalisen kaupankäynnin kautta. eToro on yksi markkinoiden turvallisimmista ja halvimmista kaupankäyntialustoista, joka on saatavana suomenkielisenä. Esimerkiksi osakekaupankäynti on täysin välityspalkkiovapaata ja kaikki rahansiirrot on turvattu SSL-teknologialla. Supersijoittaja Warren Buffetkin sijoittaa eTorossa, joten miksi sinä et sijoittaisi? Osta Tezos eTorossa näin:

Luo tili ja talleta rahaa

Tilin luominen eToroon tapahtuu muutamassa minuutissa. eToron etusivulla näet Rekisteröidy -painikkeen, klikkaa sitä. Täytä avautuvalle lomakkeelle sähköpostiosoitteesi ja keksi itsellesi vahva salasana. Sinun on myös mahdollista kirjautua nopeasti sisään Facebook- tai Google-tilisi tunnuksilla.

Lomakkeen täytön jälkeen sinun tulee vastata lyhyeen sijoittajakyselyyn, jonka perusteella eToro määrittää minkä tasoinen sijoittaja olet. Näin se pystyy tarjoamaan sinulle parhaiten sopivat palvelut. Lopuksi sinun on vielä tunnistauduttava. Tämän voi skipata, mutta suosittelemme, että teet sen samantien. Muuten palvelusi tulevat olemaan rajalliset. Lisäksi tunnistautuminen tuo lisäturvaa sijoituksillesi. Tämän jälkeen tilisi on auki, ja sinun täytyy enää siirtää sinne se summa rahaa, jolla haluat osta Tezos.

Vasemmassa alakulmassa näet ‘Talleta varoja’ -painikkeen. Klikkaa siitä lomake auki, täytä haluamasi summa ja valitse maksuväline, minkä jälkeen raha siirtyy välittömästi eToro -tilillesi ja olet valmis ostamaan Tezosta!

Osta Tezos 

Kun tilisi on auki ja sinne on siirretty rahaa, olet valmis. Osta Tezos helposti ja nopeasti kirjoittamalla kryptovaluutan nimi yläreunan hakuvalikkoon, ja klikkaa itsesi sen sijoitussivulle. Sijoitussivulla voit seurata meemikryptosta käytävää keskustelua, ja kerätä sieltä parhaat sijoitusvinkit, sekä seurata sen kurssia reaaliajassa. 

Sivun yläreunassa näet ‘Käy kauppaa’ -painikkeen. Klikkaa sitä ja sinulle avautuu ostolomake. Tähän sinun tarvitsee vain kirjata haluamasi summa, jolla haluat ostaa Tezosta. Voit halutessasi valita myös vipuvaikutuksen, mutta jos olet sijoittamassa arvonnousutarkoituksessa, älä koske vipuvaikutukseen. Lopuksi klikkaa ‘Avaa kauppa’, ja näet välittömästi ostamasi Tezos coinit eToro-salkussasi.

Kannattaako Tezokseen sijoittaa?

Tezos on siitä mielenkiintoinen kryptovaluutta, että sijoittajien mukaan se soveltuu erinomaisesti sekä pitkän aikavälin, että aktiivisen päiväkaupankäynnin sijoituskohteeksi. Suurin osa analyytikoista uskoo Tezoksen arvon ainoastaan kasvavan tulevaisuudessa, vaikka kukaan ei varmasti kiistä, että väliaikaisia tiputuksiakin on luvassa matkan varrella. Ovathan kryptovaluutat erittäin volatiileja sijoituskohteita. Volatiilisuus voi kuitenkin olla erinomainen asia sen sijaan, että se toimisi sijoittajia pois työntävänä voimana. 

Erilaisten sijoitustapojen lisäksi Tezosta on mahdollista tienata myös osallistumalla sen verkon ylläpitoon stakingin kautta. Talletat vain ennalta määrätyn summan XTZ:aa Tezoksen lohkoketjuun tietyksi ajaksi, jolloin sinut palkitaan verkon vahvistamisesta XTZ -kryptovaluutalla. Samalla voit lisätä CV:seen tittelin “kryptoleipuri”. Tezoksen verkossa tällaisia “leipureita” tarvitaan sadoittain, jotta sen verkon turvallisuus ja toiminnallisuus saadaan varmistettua, joten sinullekin on siellä varmasti tilaa.

osta Tezos

Tezos on arvoltaan tällä hetkellä halpa, 3,40 dollaria, sillä toukokuussa se kävi hintapiikissä 7,50 dollarissa. Vuoteen 2021 on itse asiassa mahtunut jo jopa kolme hintapiikkiä, eli Tezoksen arvon volatiilisuus ei todellakaan ole vain myytti, vaan ihan tosiasia. Mutta voidaanko tällaisen kurssitaulukolla tiuhaan tahtiin pomppivan kryptovaluutan tulevaisuutta ennustaa lainkaan? No tottakai voidaan, mutta kannattaa pitää mielessä, että kryptovaluuttojen kohdalla kaikki ennusteet ovat aina täysin spekulatiivisia. Niinkin pieni asia, kuin yksi twiitti voi saada kaikkien kryptovaluuttojen kurssit liitämään tai romahtamaan, joten älä koskaan lue niiden arvoennusteita kuin raamattua. 

Käydään kuitenkin läpi muutama ennuste Tezokseen liittyen. Mutta muista, osta Tezos ainoastaan jos uskot sen kasvupotentiaaliin itse ja jos sijoitusbudjettisi kestää sen hinnan vaihtelut. Analyytikot tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että Tezoksen arvo tulee jatkossa kasvamaan, mutta summat ovat tietenkin täyttä spekulaatiota. Varovaisimmat arviot ennustavat, että Tezoksen arvo tulisi vuonna 2025 olemaan yli 30 dollarin paikkeilla, ja vuoteen 2030 mennessä se lähentelisi jo 100 dollaria. 

Kukaan ei tunnu uskovan, että Tezos yltäisi niin huimaan hinnan nousuun, että se pystyisi vuoteen 2025 mennessä nousta 100 dollariin, mutta kryptomarkkinoilla on ennenkin nähty uskomattomia nousuja, joita kukaan ei pystynyt ennustamaan. Siksi sinun kannattaakin miettiä Tezoksen käyttötarkoitusta, ja miten paljon sille voisi tällä saralla olla tulevaisuudessa kysyntää. Sillä mitä enemmän Tezoksella on käyttäjiä, sitä arvokkaampi siitä tulee.

Tezos plussat

  • Osta Tezos pitkän aikavälin sijoitukseksi jos uskot sen kasvupotentiaaliin
  • Tezos on hinnaltaan volatiili kryptovaluutta, mikä tekee siitä hyvän aktiivisen treidaamisen sijoituskohteen
  • Tezos on kryptomarkkinoilla kokenut ja arvostettu projekti, jonka verkkoa pidetään erityisen turvallisena ja luotettavana
  • Ansaitse ylimääräistä XTZ -kryptovaluuttaa steikkaamalla

Tezos miinukset

  • Tezos arvo on sen iän huomioon ottaen suhteellisen alhainen
  • Tezoksen hinnan volatiilisuus saattaa karkottaa osan sijoittajista muualle
  • Monet analyytikot eivät usko Tezoksen nousevan edes 100 dollariin vuoteen 2030 mennessä.

Usein kysytyt kysymykset

Mikä Tezos XTZ on?

Tezos tarjoaa kryptovaluutan lisäksi alustan, jolla kuka vain voi kehittää älysopimuksia ja vaihtaa kryptovaluuttaa.

Kannattaako Tezokseen sijoittaa?

Analyytikot uskovat Tezoksen arvon kasvavan maltillisesti tulevaisuudessa, mutta sen hinnan volatiilisuus tekee siitä hyvän päiväkaupankäynnin sijoituksen.

Miten sijoittaa Tezos -kryptovaluuttaan?

Helpoiten ja nopeiten sijoitat Tezokseen eToron kaupankäyntialustan kautta: luo tili, talleta rahaa ja osta Tezos.

Miten Tezos hinta kehittyy tulevaisuudessa?

Tezoksen hinnan uskotaan kasvavan maltillisesti tulevaisuudessa, mutta pysyvän alle 100 dollarin. 

  • Arvosana
    Mitä mieltä me olemme
    • Optimoi strategiasi AI-analyysien avulla
    • Valitse yli 3000 CFD-kohteen väliltä
    • Ilmaisia webinaareja, kursseja ja oppaita
    Kauppakohtainen hinta 0 EURO Tilimaksu 0 EURO Mobiilisovelluksen pisteet
    8/10
    Tutustu täällä Capital.com * Pääomasi voi olla vaarassa. Muita maksuja voidaan soveltaa.
  • Arvosana
    Mitä mieltä me olemme
    • Pohjoismaiden suurin sijoittamiseen erikoistunut palvelu
    • Suurin valikoima suomalaisia ja pohjoismaalaisia osakkeita
    • Saat pääsyn heidän sosiaalisen median kanavilleen
    Kauppakohtainen hinta 0 EURO Tilimaksu 0 EURO Mobiilisovelluksen pisteet
    7/10
    Tutustu täällä Nordnet * Sijoittaminen tapahtuu aina omalla vastuullasi. On olemassa riski, että menetät rahasi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *