Osta Ripple: Paras opas (2023 Päivitetty)

Osta Ripple helposti ja nopeasti tämän aloittelijan oppaan avulla! Ripple on yksi ensimmäisistä markkinoille lanseeratuista digitaalisista valuutoista, ja se on myös kasvanut yhdeksi kryptomarkkinoiden vakaimmaksi ja vaikutusvaltaisimmaksi kryptovaluutaksi. Ripple on paljon muutakin kuin vain kryptovaluutta, ja se esimerkiksi mahdollistaa fiat-valuuttojen (eli perinteisten valuuttojen) digitaalisen käytön alustallaan. Vuonna 2020 Ripple joutui Yhdysvaltain viranomaisten hampaisiin, mutta se on silti onnistunut nousemaan vuoden 2021 suosituimpien kryptojen joukkoon.

Jos kryptovaluutat ovat sinulle täysin uusi ilmiö, niiden ostaminen voi aluksi kuulostaa hankalalta ja aikaa vievältä prosessilta. Mutta iloksemme voimme kertoa, että näin ei itse asiassa ole lainkaan asian laita! Osta Ripple -oppaamme avulla ostat Rippleä nopeammin kuin maksat laskun verkkopankissasi. Lisäksi saat tästä artikkelista kaiken tarvitsemasi tiedon Ripplen projektista, sen kryptovaluutasta, sekä sen potentiaalista sijoituskohteena. Mennään suoraan asiaan:

Osta Ripple täältä Sijoittaminen kryptovaroihin on sääntelemätöntä joissakin EU-maissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Sinulla ei ole EU:n sijoittajatakuuta.
Pääomasi on alttiina riskeille.

4 hyvää syytä ostaa Ripple XRP

  • Ripple is one of the oldest and most stable cryptocurrencies on the market
  • Ripple offers a blockchain that serves as a versatile payment platform that many companies already use in their transactions
  • The value of Ripple has risen sharply in 2023 from a year ago 
  • Analysts believe Ripple’s growth potential will continue in the future
  • nordnet toplist stb
    Arvosana
    Mitä mieltä me olemme
    • Pohjoismaiden suurin sijoittamiseen erikoistunut palvelu
    • Suurin valikoima suomalaisia ja pohjoismaalaisia osakkeita
    • Saat pääsyn heidän sosiaalisen median kanavilleen
    Kauppakohtainen hinta 0 EURO Tilimaksu 0 EURO Mobiilisovelluksen pisteet
    7/10
  • pepperstone toplist stb 1
    Arvosana
    Mitä mieltä me olemme
    • Tarjoaa yli 70 valuuttaparia
    • Jopa 30:1 vipuvaikutus
    • Tukee MetaTraderia ja cTraderia
    Kauppakohtainen hinta Alk. 0,03 euroa Tilimaksu 0 euroa / vuosi Mobiilisovelluksen pisteet
    9/10
    OSTA KRYPTO Lue arvostelu 77.5% yksityissijoittajista menettää rahaa käydessään kauppaa CFD:llä tämän välittäjän kanssa.

Osta Ripple – Nopea opas

Mennään heti aluksi suoraan asiaan, eli Ripplen osto-oppaaseen. Vaikka Ripple on yksi markkinoiden arvostetuimmista kryptovaluutoista, sen kryptovaluutta XRP on edelleen hyvin halpa muihin suuriin nimiin verrattuna. Tästä huolimatta Ripple tarjoaa sekä krypto- että perinteisille markkinoille erittäin monipuolisen alustan, joten sen arvon kasvuun pitkällä aikavälillä luotetaan vakaasti. Joka tapauksessa kasvuvaraa ja potentiaalia on, ja mitä enemmän Ripplen alustaa otetaan yleisesti käyttöön esimerkiksi yritysten piireissä, sitä rivakammin sen arvo kasvaa.

Nyt on siis erinomainen hetki käydä kiinni tähän kryptovaluuttaan jos siitä haluaa hyötyä ilman, että siihen pitää sijoittaa älyttömiä summia kerralla. Pidä kuitenkin aina mielessä, että kryptovaluutat eivät ole säännelty sijoituskohde, joten niihin sijoittaessa otat itse vastuun sijoittamisen riskeistä. Kryptovaluutat ovat volatiilejä sijoituskohteita, joiden liikkeitä on erittäin vaikea ennustaa. Osta Ripple omalla vastuulla.

Valitse kaupankäyntialusta

Jos olet sijoittanut aiemmin, olet varmaan tehnyt sen pankkisi kautta. Pankkien kautta sijoittaminen on kuitenkin monimutkaisempaa ja huomattavasti kalliimpaa kuin netin kaupankäyntipalveluiden kautta. Lisäksi pankit eivät tarjoa asiakkailleen lainkaan kryptovaluuttaa, mutta ironisesti sijoittavat niihin kuitenkin itse. Ei anna kovin luotettavaa kuvaa, eikö? Pankkien sijasta vuonna 2021 sijoittaminen hoidetaan netissä!

Osta Ripple markkinoiden johtavalla kaupankäyntialustalla, Coinbase, joka on käytössä ympäri maailmaa yli 140 maassa. Palvelu on perustettu jo vuonna 2007 ja se on viimeisen vuoden aikana kasvanut hurjaa vauhtia, kun epävarmat työmarkkinat ja pandemia ovat puskeneet ihmisiä laittamaan rahansa johonkin muualle kuin sukan varteen. Coinbase tarjoaa laajan kavalkaadin sijoituskohteita: 

  • osakkeita (myös suomalaisia!), 
  • kryptovaluuttoja, 
  • indeksirahastoja, 
  • valuuttoja sekä 
  • hyödykkeitä. 

Coinbase alustalla voi käydä kauppaa monella eri tavalla, myös sosiaalisesti. Coinbase on yksi markkinoiden turvallisimmista ja halvimmista kaupankäyntialustoista, joka on saatavana suomenkielisenä. Esimerkiksi osakekaupankäynti on täysin välityspalkkiovapaata ja kaikki rahansiirrot on turvattu SSL-teknologialla. Supersijoittaja Warren Buffetkin sijoittaa Coinbase, joten miksi sinä et sijoittaisi? Osta Ripple Coinbase näin:

Luo tili ja siirrä rahaa

coinbase 1

Tilin luominen Coinbase tapahtuu muutamassa minuutissa. Coinbase etusivulla näet Rekisteröidy -painikkeen, klikkaa sitä. Täytä avautuvalle lomakkeelle sähköpostiosoitteesi ja keksi itsellesi vahva salasana. Sinun on myös mahdollista kirjautua nopeasti sisään Facebook- tai Google-tilisi tunnuksilla. Lomakkeen täytön jälkeen sinun tulee vastata lyhyeen sijoittajakyselyyn, jonka perusteella Coinbase määrittää minkä tasoinen sijoittaja olet. Näin se pystyy tarjoamaan sinulle parhaiten sopivat palvelut. 

Lopuksi sinun on vielä tunnistauduttava. Tämän voi skipata, mutta suosittelemme, että teet sen samantien. Muuten palvelusi tulevat olemaan rajalliset. Lisäksi tunnistautuminen tuo lisäturvaa sijoituksillesi. Tämän jälkeen tilisi on auki, ja sinun täytyy enää siirtää sinne se summa rahaa, jolla haluat osta Ripple. Vasemmassa alakulmassa näet ‘Talleta varoja’ -painikkeen. Klikkaa siitä lomake auki, täytä haluamasi summa ja valitse maksuväline, minkä jälkeen raha siirtyy välittömästi Coinbase-tilillesi ja olet valmis ostamaan Rippleä!

Osta Ripple

Kun tilisi on auki ja sinne on siirretty rahaa, olet valmis. Osta Ripple helposti ja nopeasti kirjoittamalla kryptovaluutan nimi yläreunan hakuvalikkoon, ja klikkaa itsesi sen sijoitussivulle. Sijoitussivulla voit seurata Ripplestä käytävää keskustelua, ja kerätä sieltä parhaat sijoitusvinkit, sekä seurata sen kurssia reaaliajassa. 

Sivun yläreunassa näet ‘Käy kauppaa’ -painikkeen. Klikkaa sitä ja sinulle avautuu ostolomake. Tähän sinun tarvitsee vain kirjata haluamasi summa, jolla haluat ostaa Rippleä. Voit halutessasi valita myös vipuvaikutuksen, mutta jos olet sijoittamassa arvonnousutarkoituksessa, älä koske vipuvaikutukseen. Lopuksi klikkaa ‘Avaa kauppa’, ja näet välittömästi ostamasi Ripplet Coinbase-salkussasi.

Osta krypto

Ripple XRP – Mikä se on?

Yleissääntö kryptovaluuttoihin sijoittaessa on pitää huoli, ettet koskaan sijoita kryptovaluuttaan, jonka toiminta- ja käyttölogiikkaa et ymmärrä. Jos siis olet aikeissa osta Ripple, lue tämä artikkeli ensin, jotta ymmärrät mihin oikeastaan olet aikeissa laittaa rahasi. Ripple Labs on yhdysvaltalainen yhtiö, joka perusti vuonna 2012 lohkoketjun, joka olisi mahdollisimman helppo ottaa käyttöön yleisesti yritysten saralla, varsinkin pankkisektorin puolella. Tänä päivänä voidaan jo sanoa, että tämä tavoite on saavutettu, ja runsaasti ylitetty, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa Ripplen lohkoketju on jo monella tavalla käytössä sen pankkisektorilla. 

Käytännössä Ripple tarjoaa maailmanlaajuisen maksujärjestelmän. Se on siis vähän sama asia kuin Visa tai Mastercard, mutta digitaalisille valuutoille. Ripplen lohkoketjun natiivivaluutta tunnetaan ticker symbolilla XRP, ja sen taustalla oleva teknologia on alusta asti mallintanut markkinoiden ensimmäistä onnistuneesti lanseerattua kryptovaluuttaa, Bitcoinia. Samalla se on kuitenkin pyrkinyt korjaamaan Bitcoinin heikkouksia. Siksi Ripplen lohkoketjussa maksutapahtumat virtuaalivaluutoilla liikkuvat huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin kuin Bitcoinin verkossa. Lisäksi maksutapahtumat Ripplen verkossa on huomattavasti Bitcoinin verkkoa halvempia. 

ripple

Ripple on siis alusta alkaen ollut selkeän käyttötarkoituksen kryptorvaluuttaprojekti, minkä vuoksi se onnistuikin keräämään niin paljon huomiota, ja sen seurauksena käyttäjiä. Meni kuitenkin vuosia, ennen kuin Ripplestä tuli yksi kryptomarkkinoiden huomattavimmista kryptovaluutoista: vuonna 2017 sen hinta nousi järisyttävät 38 000 prosenttia koko vuoden aikana. Ja sen jälkeen se onkin pysynyt kryptolistausten TOP10 -listoilla vuodesta toiseen, ja on siellä erittäin tiukasti kiinni edelleen. Vuonna 2020 sen matkaan tuli kuitenkin suuren kokoluokan ryppy.

Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio (SEC) haastoi vuoden 2020 lopulla Ripple Labsin päähenkilöitä oikeuteen, sillä se näki Ripplen myyneen rekisteröimättömiä arvopapereita, toisin sanoen kryptovaluuttoja, tarkoituksenaan rahoittaa yhtiönsä toimintaa sekä täyttääkseen omia taskujaan. Tätä artikkelia kirjoitettaessa Ripple Labsia ei ole tuomittu rikoksesta, mutta tässä huomataan valtioiden hämmennys näiden uuden maailman valuuttojen edessä. Valtiot eivät tiedä miten suhtautua kryptovaluuttoihin, mikä tulee vielä jatkossa johtamaan useisiin tämän kaltaisiin epäselvyyksiin. Mutta samalla ne eivät voi kieltää sitä, etteivätkö kryptovaluutat olisi jo monella tapaa välttämätön osa rahoitusmarkkinoita. 

Ripple kurssi

Kryptovaluutat ovat erittäin volatiileja sijoituskohteita, mikä näkyy myös Ripplen kurssihistoriassa. Sen kurssi on seilannut vuosien saatossa hullujen prosenttimäärien verran ylös ja alas, pysynyt jonkin aikaa vakaana, ja taas lähtenyt seilaamaan. Osta Ripple ainoastaan jos kärsivällisyytesi riittää niihin hetkiin, kun sen kurssi laahaa. Vuodet 2017 ja 2021 ovat tähän mennessä olleet Ripplen kurssitaulukolla ne suurimmat hintahyppyvuodet, ja kukaan ei voi sanoa, etteikö vuoden 2017 ennätysloikka voisi vielä toistua jonain päivänä.

xxr

Mutta mitä tällaiseen hintahyppyyn vaaditaan? Kryptovaluuttojen kurssit reagoivat markkinoilla aivan eri tavalla eri asioihin kuin esimerkiksi osakkeet. Älä siis koskaan analysoi kryptovaluuttoja ja osakkeita samoin kriteerein. Totta on se, että myös kryptovaluuttojen arvot ovat vahvasti riippuvaisia kysynnän ja tarjonnan tasapainosta. Varsinkin Ripplen kohdalla tällä on väliä, sillä XRP coineja on tarjolla vain rajoitettu määrä: 100 miljardia, joista yli 50 miljardia on jo liikkeellä. Mutta kysynnän ja tarjonnan lisäksi kryptovaluutat reagoivat herkästi paljoon muuhunkin:

Esimerkiksi sosiaalisen median trendit, tai jopa yhden vaikutusvaltaisen henkilön twiitti voivat saada kryptovaluuttojen kurssit heittelehtimään. Jos siis joku julkisuuden henkilö osoittaa kiinnostusta Rippleen, kannattaa seurata jos tämä saisi sen hinnan nousuun. Myös kryptomarkkinoilla yleisesti on vaikutusta Ripplen kurssikäyrään: jos esimerkiksi Bitcoin pomppaa, se vetää perässään ylös koko markkinoita, ja toisinpäin. Jos jossain täytyy siis olla hereillä, niin kryptomarkkinoilla! Osta Ripple omalla vastuulla ja seuraa sen liikkeitä.

Lue lisää ja katso reaaliaikainen Ripple Kurssi täältä.

Kannattaako Rippleen sijoittaa?

Ripple on jo todistanut potentiaalinsa sijoituskohteena, sillä ne, jotka sijoittivat siihen ennen vuotta 2017 ovat jo muutaman vuoden saaneet nauttia uusista rikkauksista. Tämän lisäksi se, että Ripplen maksualusta on jo yleisesti otettu käyttöön esimerkiksi Yhdysvaltain pankkisektorilla, tarkoittaa, että tässä kryptovaluutassa on rutkasti potentiaalia myös jatkossa. Rippleä ei voi käyttää samalla tavalla maksuvaluuttana aamukahvia ostettaessa kuin Bitcoinia, mutta se tarjoaa erittäin monipuolisen, globaalin maksualustan, jota monet yritykset ympäri maailman ovat jo alkaneet implementoida osaksi toimintojaan. 

osta Ripple

Vaikka Ripplen tulevaisuus näyttää erittäin hyvältä, eikä sen kasvua epäile kukaan, kannattaa pitää mielessä, että se on kuitenkin kryptovaluutta. Kuten Ripplen ja Yhdysvaltain viranomaisten välisestä hämmingistä huomataan, kryptovaluutat ovat erittäin volatiileja ja täysin sääntelemättömiä sijoituskohteita. Näin siitä huolimatta, että Ripple on moniin muihin kryptoihin verrattuna hyvin vakaa tapaus, koska se on otettu jo perinteisilläkin markkinoilla käyttöön. 

Jos olet aikeissa osta Ripple, sinun on perehdyttävä kyseiseen kryptovaluuttaan aina syvemmin ennen sijoittamista, ja muistettava, että kryptovaluuttojen arvo perustuu pääosassa niiden suosioon. Eli mitä enemmän Ripplellä on käyttäjiä, sitä nopeammin ja vakaammaksi sen arvo kasvaa. 

Loppupeleissä päätös siitä, sijoitatko Rippleen, ja kuinka paljon, riippuu täysin sinusta itsestäsi. Älä koskaan sijoita vain siksi, että joku muu kehottaa sinua tekemään niin, vaan koosta aina omat johtopäätöksesi siitä, onko Ripple ostamisen arvoinen. Ja silti kannattaa pitää mielessä, että tänä päivänä kryptovaluuttojen arvot reagoivat vahvasti niinkin pieniin, ja ennakoimattomiin asioihin kuin twiitit. Jos olet sitä mieltä, että Ripple on tarpeeksi vakaa kohde, jolla on kasvupotentiaalia, osta Ripple.

Ripple XRP plussat ja miinukset

Olemme tähän mennessä todenneet, että Ripple on yksi vanhimmista ja siksi vakaimmin jalansijaa kryptomarkkinoilta ottaneista projekteista, jolla on konkreettinen käyttötarkoitus, joka on todettu toimivaksi. Sen globaali maksualusta on jo omaksuttu yleiseen käyttöön Yhdysvalloissa, ja on vain ajan kysymys, koska se leviää globaaliksi, digitaaliseksi maksualustaksi. 

Ei kuitenkaan mitään hyvää jos ei jotain huonoakin. Ripplen matkaan on jo mahtunut ryppyjä, ja yksi niistä suurimmista on ollut Yhdysvaltain viranomaisten kyseenalainen huomio sille. Tässä sotkussa on kuitenkin aineksia suurempaan soppaan, sillä siinä pohditaan, ovatko sääntelemättömät kryptovaluutat laillisia, myytäviä arvopapereita vaiko eivät. Päätös tulee vaikuttamaan koko kryptomarkkinoihin fundamentaalisesti. Mutta samaan aikaan Ripplen maksuvaluutan odotetaan leviävän maailmanlaajuiseen käyttöön jo lähitulevaisuudessa.

Plussat

  • Ripplen teknologia on toimivaksi todettu, ja jo laajalti implementoitu esimerkiksi Yhdysvaltain pankkisektorille
  • Ripplen maksualusta on esimerkiksi Bitcoinia nopeampi, tehokkaampi ja huomattavasti halvempi
  • Volatiilina kryptovaluuttana Ripple tarjoaa spekulatiivisille sijoittajille erinomaisen kaupankäynnin kohteen
  • Analyytikot uskovat, että Ripplen maksualustaa aletaan ottaa käyttöön pankkisektoreilla maailmanlaajuisesti hyvin pian
  • Osta Ripple helposti ja nopeasti Coinbase kaupankäyntialustalta

Miinukset

  • Ripple on hyvin volatiili kryptovaluutta, joten se ei välttämättä sovi pitkän aikavälin sijoituskohteeksi kärsimättömille sijoittajille
  • Yhdysvaltain viranomaisten kuumotuksen jatkuminen saattaa syödä Ripplen arvoa jatkossa
  • Kryptovaluutat ovat aina korkean riskin sijoituksia.
Osta Ripple täältä Sijoittaminen kryptovaroihin on sääntelemätöntä joissakin EU-maissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Sinulla ei ole EU:n sijoittajatakuuta.
Pääomasi on alttiina riskeille.

Usein kysytyt kysymykset

Mikä on Ripple?

Ripple tarjoaa markkinoilla digitaalisen maksualustan, joka on jo käytössä USA:ssa, ja joka voidaan ottaa globaalisti käyttöön.

Miten voin ostaa Rippleä?

Osta Ripple helposti ja nopeasti Coinbase kaupankäyntialustalta: rekisteröidy palveluun, siirrä tilillesi rahaa ja osta Ripple tänään!

Mikä on Ripplen arvo?

Ripple arvo, kuten kaikkien kryptovaluuttojen arvot, muuttuvat päivittäin, joten tarkista aina reaaliaikainen Ripple kurssi tältä sivustolta.

Minkä hintainen Ripple on vuonna 2025?

Analyytikot uskovat Ripplen kasvuun pitkällä aikavälillä, ja jos sen maksualusta otetaan laajemmin käyttöön sen arvo voi vuonna 2025 nousta 50 dollariin per coin.

Onko Ripple hyvä sijoitus?

Analyytikot uskovat Ripplen kasvuun tulevaisuudessa, ja sen teknologinen kehitys sekä käytön lisääntyminen kiihdyttävät tätä kasvua.

Lähteet ja hyödyllisiä linkkejä, joista voit lukea lisää. bulp
Teresa Maria

Teresa Maria on copywriter ja digitaalinen nomadi.

Lähes vuosikymmenen ajan hän on työskennellyt digimarkkinoinnin parissa. Silloin, kun hän ei kirjoita tälle sivustolle, hän viettää aikaa oman bloginsa parissa, joka keskittyy matkailuun ja kestävään lifestyleen.

Teresa Maria sijoittaa pääasiassa kryptovaluuttaan ja näkee itsensä ennemmin pitkäaikaisena sijoittajana kuin päiväkauppiaana. Hänen omasta salkustaan löytyy korkean riskin omaisuuseriä, mikä on mahdollista, koska hän luottaa 100% naisen vaistoonsa.

Osakkeet, kryptovaluutat ja erilaiset sijoitusstrategiat ovat Teresa Marian suuri intohimo, ja tällä sivulla hän jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan juuri näistä aiheista.

Katso kaikki artikkelit tekijältä Teresa Maria