Kryptovaluutat ovat olleet vuoden 2023 talousuutisten kuuminta hottia! Monilta ei varmasti jäänyt huomaamatta kun vuodenvaihteessa Bitcoinin hinta lähti rakettimaiseen nousuun. Jos arvonnousu ei muuten näkynyt, niin sosiaalisessa mediassa siitä piti meteiliä yksi jos toinenkin julkisuuden henkilö, etunenässä Teslan perustaja, Elon Musk. Kaikesta tästä on tietenkin seurannut se, että kryptovaluutat ovat nyt erittäin kuumaa kamaa sijoitusmarkkinoilla.
Mutta mitä nämä kryptovaluutat oikeastaan ovat ja mihin ihmeeseen niitä voi käyttää? Ja mitä pitäisi ajatella siitä, että esimerkiksi pankit eivät tunnut uskovan kryptovaluuttoihin, saatika hyväksy niitä osaksi omaa palvelutarjontaansa? Kaikkeen tähän ja paljoon muuhunkin vastaamme tässä artikkelissa. Lisäksi tarjoamme sinulle helpon oppaan kryptovaluutan ostamiseen. Sukelletaan siis suoraan asiaan!
Sinulla ei ole EU:n sijoittajatakuuta.
Pääomasi on alttiina riskeille.
Sisällysluettelo
Syitä sijoittaa kryptovaluuttoihin
- Ne, jotka sijoittivat vuonna 2016 Bitcoiniin 1 000 euroa, ovat saaneet tuottoa sijoitukselleen jo reilusti yli 100 000 euron edestä!
- Aloita kryptovaluuttoihin sijoittaminen nopeasti ja helposti Coinbase!
- Sijoitustilin avaaminen Coinbase vaatii vain 50 euron ensitalletuksen, minkä lisäksi palvelun maksuvälinevalikoimasta löytyvät tilisiirrot ja pankki- sekä luottokortit.
- Kryptovaluuttojen arvo nousee koko ajan, ja niiltä odotetaan tulevaisuudessa paljon.
-
Mitä mieltä me olemme
- Suosittu krypto-alusta, jossa on laaja valikoima kryptovaluuttoja.
- Suuri Valikoima
- Osta Krypto
Kauppakohtainen hinta 0,5% Tilimaksu 0 EUR Mobiilisovelluksen pisteet9/10OSTA KRYPTO Capital is at riskSUOSITELTU -
Mitä mieltä me olemme
- Pohjoismaiden suurin sijoittamiseen erikoistunut palvelu
- Suurin valikoima suomalaisia ja pohjoismaalaisia osakkeita
- Saat pääsyn heidän sosiaalisen median kanavilleen
Kauppakohtainen hinta 0 EURO Tilimaksu 0 EURO Mobiilisovelluksen pisteet7/10 -
Mitä mieltä me olemme
- Tarjoaa yli 70 valuuttaparia
- Jopa 30:1 vipuvaikutus
- Tukee MetaTraderia ja cTraderia
Kauppakohtainen hinta Alk. 0,03 euroa Tilimaksu 0 euroa / vuosi Mobiilisovelluksen pisteet9/10OSTA KRYPTO Lue arvostelu 77.5% yksityissijoittajista menettää rahaa käydessään kauppaa CFD:llä tämän välittäjän kanssa.
Mielenkiintoisimmat kryptovaluutat 2023
Viimeisimpien tietojen ja vertailujen perusteella vuonna 2023 sinun kannattaa harkita sijoittamista varsinkin näiden kryptovaluuttojen kohdalla:
Jos sijoittajilta kysytään, monet sanovat, että kaikki tämän hetken TOP10 kryptovaluutat ovat sijoittamisen arvoisia, mutta nämä neljä ovat ehdottomasti markkinoiden potentiaalisimmat vaihtoehdot juuri nyt. Ei varmasti tule yllätyksenä kenellekään, että Bitcoin on kryptovaluuttojen kuningas. Mutta jos haluat sijoittaa kryptoon, joka ei vaadi jättimäistä rahallista panostusta heti alkuun, Ethereum ja Ripple ovat erinomaisia vaihtoehtoja. Ethereumia pidetään Bitcoinin pikkuveljenä, ja sen arvo onkin viimeisen vuoden aikana noussut Bitcoinin vanavedessä kohisten. Tron taas on ollut markkinoiden suosiossa jo pitkään, sillä se on erinomainen käyttövaluutta nimenomaan kryptoja ostaessa, ja niillä kauppaa käydessä.
Kaikki nämä kryptovaluutat ovat olleet markkinoilla jo suhteellisen pitkään, ja niiden asema on jo suhteellisen vakiintunut. Joten jos kryptovaluuttojen volatiili luonne huolettaa sinua, nämä ovat kaikista valuutoista ne vakaimmat vaihtoehdot. Kryptovaluutat ovat kuitenkin siitä erityinen sijoituskohde, että niihin kannattaa aina tutustua hieman, ennen kuin lähdet sijoittamaan niihin. Tämä johtuu siitä, että kaikki kryptovaluutat on luotu eri käyttötarkoitusta varten. Ja jokaisella niistä on mielenkiintoinen tulevaisuus edessä kovaa vauhtia digitalisoituvassa maailmassa.
Bitcoin on markkinoiden ykkönen
Kuten aikaisemmin mainittiin, Bitcoin on ehdottomasti markkinoiden ykkönen, mitä tulee kryptovaluuttoihin. Se on myös markkinoiden vanhin kryptovaluutta, sillä se oli ensimmäinen oikeasti toimiva kryptoprojekti, joka onnistuttiin tuomaan markkinoille. Bitcoinilla on hallussaan noin 60 prosenttia koko kryptomarkkinoiden arvosta, ja sen kovaa vauhtia nouseva arvo, sekä sen taustalla oleva lohkoketjuprojekti houkuttelevat apajille koko ajan lisää sijoittajia.
Monet kritisoivat Bitcoinia edelleen sen volatiilista luonteesta, mutta se alkaa olla jo vanha virsi. Siitä ei päästä enää mihinkään, että Bitcoin on tullut jäädäkseen ja se on jo vakiinnuttanut paikkansa markkinoilla hyvin laajalti. Mutta koska Bitcoin on tällä hetkellä, ja luultavasti myös jatkossa niin älyttömän kallis sijoitus, niin tässä nopea läpileikkaus myös muutamasta muusta potentiaalisesta kryptovaluutasta:
Bitcoin
- markkinoiden arvokkain ja vakain kryptovaluutta
- Bitcoin toimii melkein kaikessa kryptovaluuttojen välisessä kaupankäynnissä
- Bitcoinin arvon nousulle ei näy loppua
Ethereum
- Bitcoinin pikkuveli, mutta myös sen suurin ja varteenotettavin haastaja
- Ethereumin lohkoketju tekee siitä erittäin mielenkiintoisen sijoituskohteen
- suuri osa tämän hetkisistä sekä uusimmista kryptovaluutoista on rakennettu Ethereumin verkkoon
Ripple
- moniin muihin kryptovaluuttoihin verrattuna Ripplen riskitaso on alhaisempi
- Ripple on nopeiten yleiseen käyttöön leviävä kryptovaluutta
- Ripple on käytännössä maksuverkko, joka on jo käytössä esimerkiksi monissa suurissa rahoituslaitoksissa
Käy kauppaa kryptovaluutoilla netissä
Vaikka Bitcoin onkin kryptovaluutoista se parhaiten tunnettu ja arvokkain, niin sen nousu markkinoilla vetää perässään myös kaikki muut kryptovaluutat suuremman yleisön tietoisuuteen. Osaa tästä sijoittajien kasvavasta kiinnostuksesta onkin kiittäminen tätä kryptovaluuttojen kuningasta. Kaikesta tästä huolimatta pankit kuitenkin kitsastelevat kryptovaluuttojen kohdalla edelleen. Ironista tässä onkin se, että pankit varoittelevat asiakkaitaan kryptoista, mutta samalla investoivat niihin itse isosti. Ei todellakaan lisää niiden luotettavuutta sijoitusneuvojen antajana, eikö? No, onneksi internet tarjoaa meille huomattavasti parempia sijoituspalveluita kuin pankit. Tässä lista muutamista erinomaisista netin kaupankäyntipalveluista, joissa kryptovaluutat ovat osa sijoituskohdevalikoimaa.
- Coinbase – maailman vanhimpiin kuuluva sijoituspalveluita tarjoava yritys, joka erikoistuu CFD-kaupankäyntiin
- Plus500 – tarjoaa kaikki suurimmat kryptovaluutat, ja erikoistuu CFD-kaupankäyntiin
- Libertex – hyvä valikoima kryptovaluuttoja, joilla voi käydä alustalla CFD-kauppaa
- Revolut – pankkisovelluksena aloittanut rahoituspalvelu, jonka valikoimiin on hiljattain lisätty kryptovaluutat
Eikö ole ihan järkeenkäyvää, että digitaaliseen valuuttaan, kuten kryptovaluuttoihin sijoitetaan netissä? Edellä mainitut kaupankäyntialustat tarjoavatkin huomattavasti enemmän tietotaitoa, sekä sijoitustapoja kryptovaluuttojen kohdalla kuin pankit ikinä. Lisäksi monet niistä panostavat asiakkaidensa, sekä heidän varojensa turvallisuuteen enemmän huomiota kuin perinteiset rahalaitokset. Tämä näkyy esimerkiksi Coinbase, joka vahvistaa kaikki rahansiirrot alustallaan SSL-teknologialla.
Kannattaa kuitenkin huomata, että CFD-kaupankäynti on kaupankäynnin muoto, joka vaatii sijoittajalta jo hieman tietotaitoa, joten siihen erikoistuvat kaupankäyntialustat eivät välttämättä ole parhaita vaihtoehtoja aloittelijoille. Muista myös yksi sijoittamiseen aina sopiva yleisneuvo: älä koskaan sijoita kohteeseen, jota et tunne. Varsinkin kryptovaluuttojen kohdalla kannattaa aina tutustua kyseiseen valuuttaan hieman, ennen kuin lähdet sijoittamaan.
Paras kaupankäyntialusta kryptovaluutoille – ota nämä asiat huomioon
Kryptovaluutat ovat aivan uudenlainen sijoituskohde, ja hyvin erilainen kavalkadi valuuttoja kuin perinteiset valuuttamme. Sen vuoksi niihin sijoittamista harkitessasi on tärkeää, että valitset kaupankäyntialustan oikein. Hyvä kaupankäyntialusta tukee sinua sijoittaessasi, ja mahdollistaa parhaiden sijoituspäätösten tekemisen esimerkiksi tarjoamalla päätösten tueksi erilaista dataa. Lisäksi olisi tottakai hyvä, jos palvelun sijoitusvalikoimasta löytyy muutakin kuin vain kryptovaluuttoja. Esimerkiksi osakkeet, rahastot ja valuutat ovat helppoja tapoja laajentaa sijoitusportfoliotasi kryptovaluuttojen jälkeen. Kiinnitä huomiota myös näihin asioihin:
Käytön helppous
Se, että ymmärrät mistä kaupankäyntialustalla puhutaan, ja mitä mistäkin painikkeesta tapahtuu on tietenkin ensiarvoisen tärkeää kun aloitat sijoittamisen uudessa palvelussa. Siksi onkin tärkeintä, että palvelu on helppokäyttöinen ja selkeä. Selkeyttä tottakai lisää se, että kaupankäyntialusta on saatavana suomenkielisenä. Tämä onkin mahdollista myös monilla kansainvälisillä alustoilla. Lisäksi se, että kaupankäyntialusta on helppo käyttää vähentää virheiden tekemisen riskiä, sillä tiedät koko ajan mitä olet tekemässä. Siksi lyhyet ja ytimekkäät opastustekstit auttavat sinua sijoitusmatkasi aloittamisessa pitkiä jaaritteluja paremmin.
Palvelun hinnat
Tiedämme mitä sijoittaminen voi pahimmillaan maksaa, varsinkin jos olemme joskus sijoittaneet pankin kautta. Tällöin maksat sijoittamiseen käyttämäsi summan lisäksi palvelumaksuja, säilytysmaksuja, valuutanvaihtomaksuja, nostomaksuja, tietenkin verot, sekä mahdollisesti jopa salkunhoitajasi vuosibonuksen. Tiesitkö, että pystyt välttämään näistä maksuista 90 prosenttia sijoittamalla netin kaupankäyntipalveluiden kautta?
Kyllä vain! Netissä sijoittaessasi monet palvelut eivät veloita mitään maksuja esimerkiksi tilin avaamisesta palveluun, rahan tallettamisesta, eivätkä välttämättä edes kaupankäynnistä sinänsä. Esimerkiksi Coinbase voit käydä osakekauppaa ilman minkäänlaisia välityspalkkioita, ja kryptovaluutoilla käytävästä kaupankäynnistäkin maksat vain spreadin. Itse sijoittaminen ei maksa sinulle mitään. Muista kuitenkin, että sijoitustuotot ovat verotettavaa tuloa, ja sinun on ilmoitettava verot itse.
Talletukset ja nostot
Netin kaupankäyntialustoilla sijoittaessasi sinun on aina talletettava sijoitustilillesi perinteistä valuuttaa, jotta voit ostaa kryptovaluuttaa tai mitä tahansa muuta sijoituskohdetta. Rahan tallettaminen on yleensä automaattinen osa rekisteröitymisprosessia, minkä lisäksi se on netissä useimmiten täysin ilmaista. Myös nostot on helppo tehdä netin kaupankäyntialustoilta. Ota kuitenkin huomioon, että useimmat kaupankäyntipalvelut veloittavat nostoista pieniä summia. Veloitussummat vaihtelevat muutamasta prosentista muutamaan dollariin.
Turvallisuus
Varsinkin kun kyseessä ovat kryptovaluutat, turvallisuus on sellainen asia, josta ei kannata tinkiä. Myös tästä syystä netin kaupankäyntialustat ovat parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi pankkisi. Ne tietävät ja tuntevat netin tuomat vaarat, kuten hakkereiden tietojenkalastelukampanjat, ja ovat siksi varautuneet niihin aivan eri tasolla. Lisäksi rahansiirrot on alustoilla yleensä suojattu erikoisteknologialla, ja monet kaupankäyntialustat tarjoavat esimerkiksi kryptovaluuttojen säilytykseen niin sanottuja offline-lompakoita, joihin hakkereilla ei ole mitään mahdollisuutta päästä käsiksi. Rekisteröitymisen yhteydessä alustat myös pyytävät sinua tunnistautumaan esimerkiksi passikopion kautta, ja jos et tunnistaudu, et pysty myöskään treidaamaan alustalla.
-
Mitä mieltä me olemme
- Suosittu krypto-alusta, jossa on laaja valikoima kryptovaluuttoja.
- Suuri Valikoima
- Osta Krypto
Kauppakohtainen hinta 0,5% Tilimaksu 0 EUR Mobiilisovelluksen pisteet9/10OSTA KRYPTO Capital is at riskSUOSITELTU -
Mitä mieltä me olemme
- Pohjoismaiden suurin sijoittamiseen erikoistunut palvelu
- Suurin valikoima suomalaisia ja pohjoismaalaisia osakkeita
- Saat pääsyn heidän sosiaalisen median kanavilleen
Kauppakohtainen hinta 0 EURO Tilimaksu 0 EURO Mobiilisovelluksen pisteet7/10 -
Mitä mieltä me olemme
- Tarjoaa yli 70 valuuttaparia
- Jopa 30:1 vipuvaikutus
- Tukee MetaTraderia ja cTraderia
Kauppakohtainen hinta Alk. 0,03 euroa Tilimaksu 0 euroa / vuosi Mobiilisovelluksen pisteet9/10OSTA KRYPTO Lue arvostelu 77.5% yksityissijoittajista menettää rahaa käydessään kauppaa CFD:llä tämän välittäjän kanssa.
Kryptovaluutat osto-opas
Jos olet vasta aloittelija kryptosijoittamisen saralla, suosittelemme, että ennen sijoittamista seuraat jonkin aikaa markkinoita. Esimerkiksi Googlesta näet tietyn kryptovaluutan kurssin reaaliajassa. Lisäksi kannattaa perehtyä hieman kyseisen kryptovaluutan taustoihin, esimerkiksi siihen, mihin kyseistä valuuttaa itse asiassa käytetään. Tällöin pystyt paremmin miettimään, onko kyseiselle kryptovaluutalle jatkossakin kysyntää, ja onko siinä potentiaalia kasvaa.
Kun olet tehnyt taustatutkimusta, ja päättänyt, mikä valuutta on se juuri sinulle sopiva sijoituskohde, on aika lähteä sijoittamaan! Seuraavaksi käymme askel askeleelta läpi miten kryptovaluuttoihin sijoittaminen aloitetaan, ja näiden vaiheiden jälkeen oletkin tämän uuden ajan valuutan onnellinen omistaja.
Vaihe 1 – Valitse kaupankäyntialusta
Jos olet sijoittanut aiemmin, olet varmaan tehnyt sen pankkisi kautta. Pankkien kautta sijoittaminen on kuitenkin monimutkaisempaa ja huomattavasti kalliimpaa kuin netin kaupankäyntipalveluiden kautta. Lisäksi pankit eivät tarjoa asiakkailleen lainkaan kryptovaluuttaa, mutta ironisesti sijoittavat niihin kuitenkin itse. Ei anna kovin luotettavaa kuvaa, eikö? Pankkien sijasta vuonna 2023 sijoittaminen hoidetaan netissä!
Osta Bitcoin markkinoiden johtavalla kaupankäyntialustalla, Coinbase:ssa, joka on käytössä ympäri maailman. Coinbase on yksi pisimmän kokemuksen omaavista kaupankäyntipalveluista, ja se on viimeisen vuoden aikana kasvanut hurjaa vauhtia, kun epävarmat työmarkkinat ja pandemia ovat puskeneet ihmisiä laittamaan rahansa johonkin muualle kuin sukan varteen. Coinbase tarjoaa laajan kavalkaadin sijoituskohteita:
- osakkeita,
- kryptovaluuttoja,
- rahastoja,
- valuuttoja sekä
- hyödykkeitä.
Lisäksi sen alustalla voi käydä kauppaa monella eri tavalla, erityisesti CFD-sopimusten kautta. Coinbase on yksi markkinoiden turvallisimmista ja kustannustehokkaimmista kaupankäyntialustoista, joka tarjoaa suomenkielisiä koulutusmateriaaleja. Esimerkiksi osakekaupankäynti on täysin välityspalkkiovapaata ja kaikki rahansiirrot on turvattu SSL-teknologialla. Osta Bitcoin Coinbase:ssa näin:
-
Mitä mieltä me olemme
- Suosittu krypto-alusta, jossa on laaja valikoima kryptovaluuttoja.
- Suuri Valikoima
- Osta Krypto
Kauppakohtainen hinta 0,5% Tilimaksu 0 EUR Mobiilisovelluksen pisteet9/10OSTA KRYPTO Capital is at riskSUOSITELTU -
Mitä mieltä me olemme
- Pohjoismaiden suurin sijoittamiseen erikoistunut palvelu
- Suurin valikoima suomalaisia ja pohjoismaalaisia osakkeita
- Saat pääsyn heidän sosiaalisen median kanavilleen
Kauppakohtainen hinta 0 EURO Tilimaksu 0 EURO Mobiilisovelluksen pisteet7/10 -
Mitä mieltä me olemme
- Tarjoaa yli 70 valuuttaparia
- Jopa 30:1 vipuvaikutus
- Tukee MetaTraderia ja cTraderia
Kauppakohtainen hinta Alk. 0,03 euroa Tilimaksu 0 euroa / vuosi Mobiilisovelluksen pisteet9/10OSTA KRYPTO Lue arvostelu 77.5% yksityissijoittajista menettää rahaa käydessään kauppaa CFD:llä tämän välittäjän kanssa.
Vaihe 2 – Luo tili ja siirrä rahaa
Tilin luominen Coinbase:iin tapahtuu muutamassa minuutissa. Capitalin sivuston etusivulla näet Rekisteröidy -painikkeen, klikkaa sitä. Täytä avautuvalle lomakkeelle sähköpostiosoitteesi ja keksi itsellesi vahva salasana. Sinun on myös mahdollista kirjautua nopeasti sisään Facebook- tai Google-tilisi tunnuksilla. Lomakkeen täytön jälkeen sinun tulee vastata lyhyeen sijoittajakyselyyn, jonka perusteella palvelu määrittää minkä tasoinen sijoittaja olet.
Lopuksi sinun on vielä tunnistauduttava. Tämän voi skipata, mutta suosittelemme, että teet sen samantien. Tämän jälkeen tilisi on auki, ja sinun täytyy enää siirtää sinne se summa rahaa, jolla haluat osta Bitcoin. Vasemman sivun valikossa näet ‘Talleta varoja’ -painikkeen. Klikkaa siitä lomake auki, täytä haluamasi summa ja valitse maksuväline, minkä jälkeen raha siirtyy välittömästi Coinbase -tilillesi ja olet valmis ostamaan Bitcoin tokenia!
Vaihe 3 – Osta Bitcoin
Kun tilisi on auki ja sinne on siirretty rahaa, olet valmis. Osta Bitcoin helposti ja nopeasti kirjoittamalla kryptovaluutan nimi yläreunan hakuvalikkoon, ja klikkaa itsesi sen sijoitussivulle. Sijoitussivulla voit seurata uutisia ja raportteja Bitcoin, sekä seurata sen kurssia reaaliajassa.
Sivun oikeassa reunassa näet kaupankäynnin lomakkeen. Siihen sinun tarvitsee vain kirjata haluamasi summa, jolla haluat ostaa Bitcoin. Voit halutessasi valita myös vipuvaikutuksen, mutta jos olet sijoittamassa arvonnousun tarkoituksessa, älä koske vipuvaikutukseen. Lopuksi klikkaa ‘Osta’, ja näet välittömästi ostamasi Bitcoin tokenit Coinbase -salkussasi.
Vaihe 4 – Myy Bitcoin
Sijoittamisessa ostamisen lisäksi myös kryptovaluutan myyminen tulee jossain kohtaa ajankohtaiseksi. Kun haluat myydä salkussasi olevia kryptovaluuttoja, siirry Portfolioosi, ja klikkaa sitä kryptoa, jota haluat myydä, kuten tässä tapauksessa Bitcoin. Eteesi aukeaa lomake, josta klikkaat “Sulje kauppa” -painiketta, jolloin Coinbase myy omistamasi Bitcoin tokenit, ja myynnin tuotot näkyvät heti Coinbase-tililläsi.
Huomaa, että kun siirrät tuotot Coinbaseomalle tilillesi, sinun täytyy ilmoittaa kyseiset tuotot verottajalle. Sijoitustuotot ovat Suomessa verotettavaa pääomatuloa, joten tuottojen koosta riippuen, niistä tulee maksaa 30% – 34% vero.
Kryptovaluutat pähkinänkuoressa
Kryptovaluutat ovat mielenkiintoinen uuden ajan digitaalinen valuutta. Monet uskovat niiden vielä syrjäyttävän tämänhetkiset, perinteiset valuutat lähivuosina, mutta se taitaa olla vielä hyvin optimistinen näkemys. Täytyy esimerkiksi muistaa, että meidän kuluttajien ei ole vieläkään mahdollista maksaa esimerkiksi kauppalaskuamme kryptovaluutalla. Mistä päästäänkin siihen tosiasiaan, että kaikki kryptovaluutat eivät koskaan tule olemaan perinteistä maksuvaluuttaa, vaan iso osa niistä on luotu aivan muita tarkoituksia varten.
Lyhyesti selitettynä kryptovaluutat ovat lohkoketjuun perustuvaa digitaalista valuuttaa. Mikä on lohkoketju? Pureudumme tähän seuraavassa kappaleessa. Mitä tulee kryptovaluuttoihin, niitä on olemassa jo yli 2000 erilaista, ja jokainen niistä on tehty eri käyttötarkoitusta varten. Ne siis eroavat suuresti perinteisestä valuutasta. Lisäksi kryptovaluutta ei koskaan ole minkään keskitetyn organisaation hallinnassa, kuten keskuspankin, vaan se on hajautettu, itsenäinen järjestelmä.
Jos tässä ei vielä ollut tarpeeksi eroavaisuuksia perinteisiin valuuttoihin, niin kerrotaan vielä, että kryptovaluutat ovat myös arvoltaan hyvin erilaisia. Niiden arvo perustuu vahvasti niiden verkkojen, eli lohkoketjujen käytön suosioon, ei markkinaolosuhteisiin. Se, missä kryptovaluutat kuitenkin samaistuvat perinteisiin valuuttoihin on se, että niidenkin arvoon kuitenkin vaikuttaa myös kysynnän ja tarjonnan laki. Mitä enemmän kryptovaluutalle on kysyntää, sitä arvokkaampi se on. Tästä hyvänä esimerkkinä on tietenkin Bitcoin.
Mutta mitä tulee kryptovaluuttojen tarjontaan, siinä on taas yksi suuri eroavaisuus: keskuspankki voi luoda perinteistä valuuttaa lisää markkinoille hamaan loppuun asti. Sen sijaan monia kryptovaluuttoja on olemassa vain tietty määrä, ja enempää ei ole tulossa. Bitcoin on jälleen tästä hyvä esimerkki: Bitcoineja louhitaan koko ajan markkinoille lisää, mutta siinä vaiheessa kun liikenteessä on 21 miljoonaa coinia, se oli sitten siinä. Tällä hetkellä liikenteessä on jo 90 prosenttia näistä 21 miljoonasta coinista. Niiden louhinta kuitenkin hidastuu koko ajan, mikä tarkoittaa, että 21 miljoonan coinin määrä tavoitetaan vasta yli sadan vuoden päästä.
Kryptovaluutat ovat pitkään olleet ilmiö, josta esimerkiksi pankit ovat meitä varoitelleet. Ja tottahan se on, että kryptovaluutat ovat erittäin volatiili sijoituskohde, eikä niitä säänneellä lainkaan. Mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että kryptot ovat tulleet jäädäkseen. Esimerkiksi monet valtiot ovat ottaneet aktiivisen taktiikan näiden digitaalisten valuuttojen saralla, ja alkaneet rakentaa omia, valtiollisia kryptovaluuttojaan. Näihin valtioihin lukeutuvat esimerkiksi Yhdysvallat sekä Venezuela. Myös Kiinan on huhuttu rakentavan omaa digitaalista valuuttaansa.
Täällä pohjoisessa Suomi on ainoa maa, joka ei ole edes tutkinut oman kryptovaluutan luomisen mahdollisuutta. Sen sijaan Venäjä, Ruotsi sekä Viro ovat tässä jo runsaasti meitä edellä. Mikää ei kuitenkaan tällä hetkellä pysty kilpailemaan kryptovaluuttojen kuninkaan, Bitcoinin kanssa digitaalisten valuuttojen saralla. Mutta mihin Bitcoin oikein perustuu, mistä se on konkreettisesti tullut? Tutustutaan seuraavaksi kaikkien kryptovaluuttojen pohjana toimivaan lohkoketjuteknologiaan.
Lohkoketju – mikä se on ja miten se toimii?
Peruskielellä selitettynä lohkoketju on juuri sitä, mitä etiketissä lukee. Se on ketju digitaalisia lohkoja, ja näitä lohkoja voidaan käyttää esimerkiksi datan ja sopimusten tallettamiseen erityisen turvallisesti, kryptovaluutan luomiseen tai jopa sovellusten rakentamiseen. Lohkoketjussa pystyt myös lähettämään kryptovaluuttaa toisille käyttäjille, jolloin usein maksat transaktiomaksun kyseisen lohkoketjun natiivivaluutalla, eli kryptovaluutalla. Esimerkiksi Ethereumin verkossa tämä natiivivaluutta on Ether ja Litecoinin verkossa taas LTC.
Jokaisella lohkoketjulla on natiivivaluutta ja jokainen lohkoketju on luotu eri tarkoitusta varten. Lohkoketjut ovat hajautettuja järjestelmiä, joissa tapahtumat ovat aina julkisia. Kaikki tapahtumat voidaan siis jäljittää jälkikäteen, mikä tekee huijausyrityksistä turhaa ajanhukkaa. Toisin kuin internet, lohkoketju on siis turvallinen, hajautettu ja läpinäkyvä verkko.
Mitä tulee lohkoketjujen käyttöön, niiden potentiaali on rajaton. Lohkoketjua voidaan käyttää esimerkiksi kaupankäyntialustana, pohjana älysopimusten tai rahoitussovellusten luomiselle, sekä äärettömänä tietovarastona esimerkiksi sairaaloissa ja valtion virastoissa. Esimerkiksi sinun terveystietosi voidaan tallettaa lohkoketjun lohkoon, jolloin vain sinulla on pääsy niihin. Sinulla on myös oikeus antaa käyttöoikeus kyseiseen lohkoon esimerkiksi lääkärillesi, jolloin tämä voi nähdä tietosi, mutta ei pysty koskemaan niihin.
Lohkoketjuteknologian keksi Bitcoinin perustaja, Satoshi Nakamoto. Hänen luomansa lohkoketju on tehty nimenomaan sen natiivivaluutan, Bitcoinin siirtämistä varten. Mutta Bitcoinin jälkeen tämä teknologia on levinnyt todella laajalle, ja sen käyttömahdollisuudet vain lisääntyvät. Myös Suomessa on tällä hetkellä rakenteilla Aave-niminen lohkoketjuprojekti, jonka tarkoitus on mahdollistaa lohkoketjun käyttö vakuutusten sekä asuntolainojen ottamisessa. Tulevaisuudessa lohkoketjut tulevat nousemaan todella suureen arvoon, ja niiden mukana tietenkin myös kryptovaluutat.
Miltä kryptovaluuttojen tulevaisuus näyttää?
Vielä kolmisen vuotta sitten markkinoilta löytyi enemmän kryptovaluuttojen epäilijöitä, kuin niiden kannattajia. Nyt suunta on kuitenkin kääntynyt, ja esimerkiksi Bitcoinin vaikutusvallan kieltäviä sijoittajia ja analyytikkoja saa hakea tiheällä kammalla. Kryptovaluutat ovat tulleet jäädäkseen, siitäkin huolimatta, että läheskään kaikki niistä eivät tule koskaan yleiseen käyttöön. Siksi onkin tärkeää, että teet hieman tutkimustyötä ennen kuin lähdet sijoittamaan kryptovaluuttaan.
Kryptovaluuttakeskustelussa ehkä ironisinta on se, että monet suuret pankit edelleen kieltävät niiden vaikutusvallan ja käytön mahdollisuudet, sekä neuvovat sijoittajiaan pysymään kaukana niistä niiden volatiilin luonteen takia. Mutta samaan aikaan nämä kyseiset pankit ostavat itse samoja kryptovaluuttoja huikeilla summilla. Nyt on kuitenkin huomattavissa muutosta, sillä monet maailman suurimmista rahoituslaitoksista ovat jo ottaneet Bitcoinin sijoitusvalikoimiinsa, ja tarjoavat jopa Bitcoinia maksuvaluuttana. Viimeisimpänä tähän yrityslistaan liittyivät Visa ja PayPal.
On toki mainittava, että kryptovaluutat ovat riskisijoitus. Samoin kuin kaikki muukin sijoittaminen on. Loppujen lopuksi päätös niihin sijoittamisesta on aina sinulla, ja jos sinä et usko kryptovaluuttojen tulevaisuuteen, silloin sinun ei myöskään kannata sijoittaa niihin. Jos taas haluat sijoittaa johonkin muuhun, kuin niihin markkinoiden suurimpiin nimiin, sinun kannattaa tutustua altcoineihin.
Mitä altcoin tarkoittaa?
Altcoin on mikä tahansa kryptovaluutta, joka ei ole Bitcoin. Bitcoin on se ainoa alkuperäinen kryptovaluutta, ja kaikkia sen jälkeen luotuja, tai luotavia kryptovaluuttoja kutsutaan altcoineiksi. Riippumatta kryptovaluutan koosta tai arvosta, esimerkiksi Bitcoinin suurin kilpailija, Ethereum on altcoin. Altcoin -sana tulee englanninkielen sanoista ’alternative coin’ (vaihtoehtoinen kolikko), mikä tukee tätä logiikkaa.
Alcoineja syntyy markkinoille koko ajan kiihtyvää tahtia, mutta niiden kanssa saa olla tarkkana. Harvoilla altcoineilla on oikeasti mahdollisuuksia kasvaa hyödylliseksi ja käytettäväksi kryptovaluutaksi. Lisäksi altcoinien joukosta löytyy todella paljon huijausyrityksiä, ja monet altcoinit ovat ”tyhjiä”, eli niiden taustalla olevia projekteja ei enää ole olemassa. Ne eivät siis katoa kartalta samalla tavalla kuin konkurssiin mennyt yritys katoaa pörssistä.
Huomattavaa altcoineissa on se, että hankkiaksesi niitä, sinulla on oltava joko Bitcoinia ja Ethereumia niiden ostamista varten. Melkein kaikki lohkoketjuprojektit tukevat näitä kahta suurta kryptoa, mikä mahdollistaa niiden verkkojen, ja täten niiden altcoinien leviämisen markkinoilla. Altcoinien perustaminen taas lähtee ICO:sta, eli Initial Coin Offeringista.
ICO – Initial Coin Offering
ICO kääntyy suomenkielellä alkuperäiseksi kolikkotarjoukseksi. Se on siis kuin IPO osakemarkkinoilla, eli listautumisanti ennen pörssiin listautumista, mutta kryptomaailmassa. Ja aivan kuten IPO:n kohdalla, myös ICO:ihin voi sijoittaa ennen kuin kryptovaluutta tuodaan markkinoille. ICO on siis rahoituskierros juuri ennen markkinoille tuloa, ja sen tarkoituksena on vahvistaa kyseisen kryptoprojektin kehitystä.
ICO-sijoittajat ovat yleensä kyseiseen kryptoprojektiin perehtyneitä sijoittajia, eli he uskovat kyseisen kryptovaluutan arvon nousevan tulevaisuudessa. Kun otetaan huomioon uusien kryptojen mahdollisuudet nousta varteenotettavien kryptojen joukkoon, huomataan, että ICO-sijoittaminen on spekulatiivista sijoittamista. Siihen siis sisältyy isoja riskejä.
ICO:t eroavat jälleen perinteisistä IPO:ista siinä, että ne ovat demokraattisia: ICO:n voi sijoittaa kuka tahansa, kun taas IPO:t ovat tarjolla vain hyvin suppealle valikoimalle sijoittajia. ICO ei myöskään tarkoita, että omistaisit osan kryptovaluutan taustalla olevasta yrityksestä, mutta omistat tällöin kyseistä kryptovaluuttaa. Kryptovaluuttojen kurssit käyttäytyvät markkinoilla samaan tapaan kuin osakkeiden.
Aloita sijoittaminen näillä kryptovaluutoilla
Kun ymmärrät mitä kryptovaluutat ovat, mistä ne ovat lähtöisin, sekä miten ne toimivat, voit alkaa miettiä mikä kryptovaluutta olisi paras ensisijoitus. Tässä nopea läpileikkaus markkinoiden suurimmista kryptovaluutoista, joihin voit lähteä sijoittamaan tietäen, että et ole sijoittamassa niihin todellakaan yksin.
Bitcoin
Kuten aikaisemmin mainitsimme, Bitcoin on se alkuperäinen kryptovaluutta. Se on lisäksi markkinoiden tunnetuin ja arvokkain kryptovaluutta. Ne jotka osasivat sijoittaa Bitcoiniin sen ollessa tuhannen euron tienoilla per Bitcoin, ovat tänä päivänä miljonäärejä. Kryptovaluutoissa on siis potentiaalia.
Bitcoin on myös siitä mielenkiintoinen valuutta, että se alkaa jo olla lähellä valuuttamarkkinoiden valloitusta. Bitcoinia voi jo käyttää maksuvaluuttana tietyissä nettikaupoissa, ja esimerkiksi Turusta löytyy Bitcoin-automaatti, jonka kautta pystyt ostamaan ja myymään Bitcoinia kauppareissun tiimellyksessä.
Kun sinulla on Bitcoinia, se mahdollistaa myös minkä tahansa muun kryptovaluutan ostamisen. Jopa sellaisten altcoinien, joita ei vielä löydy kaupankäyntialustojen valikoimista. Bitcoinia on myös verrattu kultaan, ja sen kysynnän kasvu vain lisää sen arvoa. Tällä hetkellä Bitcoin vaatii kuitenkin melkoisen rahallisen panostuksen, jos haluat tienata sijoituksellasi. Bitcoinin sijasta voit harkita sen vanavedessä kovaa tahtia nousevaa Ethereumia.
Sinulla ei ole EU:n sijoittajatakuuta.
Pääomasi on alttiina riskeille.
Ethereum
Ethereum on se ultimaattinen altcoin, Bitcoinin pikkuveli ja suurin kilpailija, sekä ennen kaikkea erittäin varteenotettava lohkoketjuprojekti. Ethereumin kohdalla huomataan hyvin kryptovaluuttojen käytön erot, sillä toisin kuin Bitcoin, Ethereumin käyttö kulminoituu sen lohkoketjun käyttöön. Sen lohkoketju on luotu niin, että sen päälle voi rakentaa esimerkiksi älysopimuksia tai sovelluksia.
Tällaisiin sovelluksiin kuuluu jo tänä päivänä esimerkiksi erilaisia rahoitussovelluksia, minkä vuoksi erityisesti suuret pankit ja rahoituslaitokset ovat jo alkaneet käyttää Ethereumin alustaa. Lisäksi iso osa tämän päivän kryptovaluutoista on rakennettu Ethereumin alustalle. Ja muistathan, että mitä enemmän tällä alustalla on käyttäjiä, sitä arvokkaampi Ethereumista tulee.
Ethereum on vuoden 2021 alusta lähtien kasvattanut arvoaan rutkasti, ja tämän uskotaan olevan vasta sen menestystarinan alkusoittoa. Esimerkiksi maaliskuun lopulla kävi ilmi, että rahalaitokset Visa ja Paypal alkavat hyväksyä Ethereumia maksuvälineenä, ja jatkoa tälle listalle voidaan odottaa lähiaikoina.
Sinulla ei ole EU:n sijoittajatakuuta.
Pääomasi on alttiina riskeille.
Ripple
Ripple on yksi suosituimmista ja käytännöllisimmistä kryptovaluutoista, sillä se on ennen kaikkea maksuverkko. Tämän vuoksi Ripplen teknologia on ollut käytössä jo pitkään tietyissä suurissa rahoituslaitoksissa. Ripple on perustettu Yhdysvalloissa jo vuonna 2012, joten se on kryptomarkkinoilla melko vanha tekijä. Sen alustaa voidaan käyttää sekä kryptovaluutan, että fiat-valuuttojen siirtämiseen, mikä tekee siitä vielä tänä päivänä pioneeriprojektin kryptoalalla. Monet kryptovaluuttaprojektit eivät ole lähelläkään sellaista muotoa, että ne voitaisiin omaksua esimerkiksi osaksi yleistä kaupankäyntiä tai datatallennusta.
Tämä kryptovaluutta on myös siitä erikoinen tapaus, että sitä ei voi enää louhia. Kaikki luodut Ripplet on jo louhittu markkinoille, eli toisin kuin Bitcoin, sen arvo ei voi enää nojata eksklusiivisuuteen samalla tavalla. Ripplen etuna on kuitenkin sen toimintamalli maksuverkkona, joka takaa sen pysymisen markkinoilla. Ja jälleen voimme huomata, että sen käytön lisääntyminen lisää sen arvoa.
Sinulla ei ole EU:n sijoittajatakuuta.
Pääomasi on alttiina riskeille.
Litecoin
Kuten Ethereum, myös Litecoinia kutsutaan markkinoilla Bitcoinin pikkuveljeksi. Litecoinin kohdalla kuvaus on paikkaansapitävämpi, sillä se on luotu nimenomaan Bitcoinin kopioksi, ja nopeammaksi versioksi siitä. Litecoin on lisäksi yksi vanhimmista kryptovaluutoista.
Litecoinin eduksi luetaan juuri sen nopeus, mitä tulee transaktioihin, sekä kryptovaluutan luomiseen. Yksi Litecoin on neljä kertaa nopeampaa luoda kuin yksi Bitcoin. Tämän lisäksi Litecoineja on neljä kertaa enemmän kuin Bitcoineja, mutta niidenkin määrä on rajoitettu. Kun kaikki Litecoinit on louhittu, enempää ei tule.
Mitä tulee Litecoinin käyttöominaisuuksiin, se tosiaan matkii Bitcoinia. Sen pääkäyttötarkoitus on toimia digitaalisena valuuttana esimerkiksi kryptovaluuttojen kaupankäynnissä. Lisäksi rakenteeltaan Litecoin on melkein identtinen Bitcoiniin. Kaikesta tästä johtuen Litecoinia pidetään kryptomarkkinoiden hopeana, kun Bitcoin on tietenkin kryptokultaa.
Sinulla ei ole EU:n sijoittajatakuuta.
Pääomasi on alttiina riskeille.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä on kryptovaluutta?
Kryptovaluutat ovat digitaalisia valuuttoja, jotka eivät ole minkään keskitetyn organisaation, kuten keskuspankin hallinnassa, vaan ne ovat hajautettuja, itsenäisiä järjestelmiä.
Mistä ostaa kryptovaluuttoja?
Helpoiten ja nopeiten ostat kryptovaluuttaa Coinbase kaupankäyntisivuston kautta.
Miten kryptovaluuttoja ostetaan?
Luo tili Coinbase kaupankäyntipalveluun, talleta tilille rahaa ja osta talletetulla rahalla kryptovaluuttaa. Coinbase omistat kaiken ostamasi kryptovaluutan.
Kannattaako kryptovaluuttoja ostaa?
Kryptovaluutat tulevat olemaan jatkossa yhä suuremmassa roolissa eri aloilla, riippuen niiden käyttötarkoituksesta. Tutustu aina valitsemaasi kryptovaluuttaan ennen siihen sijoittamista.
Mitä Bitcoin maksaa?
Bitcoinin hinta vaihtelee reippaasti jopa päivän sisällä, joten tarkista aina sen reaaliaikainen hinta.