Osta DogeCoin ennen kuin siitäkin tulee Bitcoinin tyyppinen valtavirran maksuvaluutta! Syyskuussa 2021 on uutisoitu huhuista, joiden mukaan AMC Entertainment harkitsisi DogeCoinin hyväksymistä maksuvaluuttana asiakkailtaan. Näiden huhujen vahvistukseksi jättiyhtiön toimitusjohtaja, Adam Aron asetti tämän kysymyksen Twitter-seuraajilleen äänestyksen muodossa. Lopullinen tulos tästä jäi kuitenkin arvoitukseksi, sillä äänestys-twiitti oli jo seuraavana päivänä poistettu. Tästä voidaan kuitenkin päätellä, että tämä kryptovaluutta, jota on pitkään pidetty pelkkänä ohimenevänä trendivitsinä, on sittenkin tullut jäädäkseen.
Siitä, onko DogeCoin oikeasti vakavasti otettava kryptovaluutta vai ei, löytyy edelleen mielipiteitä kumpaankin suuntaan, mutta samalla sen kykyä pysyä näin hyvin pinnalla näin pitkään on pakko arvostaa. Siksi “Osta DogeCoin” -kehotus tuntuu yhä suuremmalle määrälle kuluttajia ihan legitiltä idealta. Mutta onko se sitten kuitenkaan pidemmän päälle järkevä sijoitus? Mihin sitä voi oikeasti käyttää ja voiko sosiaalisen median trendeihin tukeutuvasta digitaalisesta rahasta koskaan tulla käyttövaluuttaa? Löydät vastaukset näihin kysymyksiin sekä paljoon muuhun tästä artikkelista.
Sinulla ei ole EU:n sijoittajatakuuta.
Pääomasi on alttiina riskeille.
Sisällysluettelo
4 hyvää syytä ostaa DogeCoin
- DogeCoin on kaikkien epäilijöiden harmiksi pysynyt pinnalla jo vuoden päivät, ja sen arvo on jatkanut kasvuaan
- DogeCoin on yksi maailman parhaiten tunnetuista kryptovaluutoista, mutta sen hinta per coin ei silti ole korkea
- Monet globaalit suuryhtiöt harkitsevat parhaillaan DogeCoinin ottamista osaksi kryptovaluuttoja, joilla niiden tuotteista ja palveluista voidaan maksaa
- Jos AMC Entertainment päätyy hyväksymään DogeCoinin maksuvaluutaksi, sen arvon voidaan olettaa pomppaavan
-
Mitä mieltä me olemme
- Suosittu krypto-alusta, jossa on laaja valikoima kryptovaluuttoja.
- Suuri Valikoima
- Osta Krypto
Kauppakohtainen hinta 0,5% Tilimaksu 0 EUR Mobiilisovelluksen pisteet9/10OSTA KRYPTO Capital is at riskSUOSITELTU -
Mitä mieltä me olemme
- Pohjoismaiden suurin sijoittamiseen erikoistunut palvelu
- Suurin valikoima suomalaisia ja pohjoismaalaisia osakkeita
- Saat pääsyn heidän sosiaalisen median kanavilleen
Kauppakohtainen hinta 0 EURO Tilimaksu 0 EURO Mobiilisovelluksen pisteet7/10 -
Mitä mieltä me olemme
- Tarjoaa yli 70 valuuttaparia
- Jopa 30:1 vipuvaikutus
- Tukee MetaTraderia ja cTraderia
Kauppakohtainen hinta Alk. 0,03 euroa Tilimaksu 0 euroa / vuosi Mobiilisovelluksen pisteet9/10OSTA KRYPTO Lue arvostelu 77.5% yksityissijoittajista menettää rahaa käydessään kauppaa CFD:llä tämän välittäjän kanssa.
Osta DogeCoin – Nopea opas
Mennään heti aluksi suoraan asiaan, eli DogeCoinin osto-oppaaseen. Vaikka DogeCoin on yksi markkinoiden tunnetuimmista ja hypetetyimmistä kryptovaluutoista, sen kryptovaluutta DOGE on edelleen hyvin halpa muihin suuriin nimiin verrattuna. Tästä huolimatta DogeCoin on onnistunut hurmaamaan markkinat, jotka ovat pitäneet sen pinnalla jo pitkään kaikkien arvioiden vastaisesti. Ja mikä parasta, DogeCoinilla on erittäin paljon kasvuvaraa, ja mitä enemmän sitä otetaan yleisesti käyttöön maksuvaluuttana esimerkiksi yritysten toimesta, sitä rivakammin sen arvo kasvaa.
Nyt on siis erinomainen hetki käydä kiinni tähän kryptovaluuttaan jos siitä haluaa hyötyä ilman, että siihen pitää sijoittaa älyttömiä summia kerralla. Pidä kuitenkin aina mielessä, että kryptovaluutat eivät ole säännelty sijoituskohde, joten niihin sijoittaessa otat itse vastuun sijoittamisen riskeistä. Kryptovaluutat ovat volatiilejä sijoituskohteita, joiden liikkeitä on erittäin vaikea ennustaa. Osta DogeCoin omalla vastuulla.
Vaihe 1 – Valitse kaupankäyntialusta
Jos olet sijoittanut aiemmin, olet varmaan tehnyt sen pankkisi kautta. Pankkien kautta sijoittaminen on kuitenkin monimutkaisempaa ja huomattavasti kalliimpaa kuin netin kaupankäyntipalveluiden kautta. Lisäksi pankit eivät tarjoa asiakkailleen lainkaan kryptovaluuttaa, mutta ironisesti sijoittavat niihin kuitenkin itse. Ei anna kovin luotettavaa kuvaa, eikö? Pankkien sijasta vuonna 2023 sijoittaminen hoidetaan netissä!
Osta DogeCoin markkinoiden johtavalla kaupankäyntialustalla, Coinbase:ssa, joka on käytössä ympäri maailman. Coinbase on yksi pisimmän kokemuksen omaavista kaupankäyntipalveluista, ja se on viimeisen vuoden aikana kasvanut hurjaa vauhtia, kun epävarmat työmarkkinat ja pandemia ovat puskeneet ihmisiä laittamaan rahansa johonkin muualle kuin sukan varteen. Coinbase tarjoaa laajan kavalkaadin sijoituskohteita:
- osakkeita,
- kryptovaluuttoja,
- rahastoja,
- valuuttoja sekä
- hyödykkeitä.
Lisäksi sen alustalla voi käydä kauppaa monella eri tavalla, erityisesti CFD-sopimusten kautta. Coinbase on yksi markkinoiden turvallisimmista ja kustannustehokkaimmista kaupankäyntialustoista, joka tarjoaa suomenkielisiä koulutusmateriaaleja. Esimerkiksi osakekaupankäynti on täysin välityspalkkiovapaata ja kaikki rahansiirrot on turvattu SSL-teknologialla. Osta DogeCoin Coinbase näin:
-
Mitä mieltä me olemme
- Suosittu krypto-alusta, jossa on laaja valikoima kryptovaluuttoja.
- Suuri Valikoima
- Osta Krypto
Kauppakohtainen hinta 0,5% Tilimaksu 0 EUR Mobiilisovelluksen pisteet9/10OSTA KRYPTO Capital is at riskSUOSITELTU -
Mitä mieltä me olemme
- Pohjoismaiden suurin sijoittamiseen erikoistunut palvelu
- Suurin valikoima suomalaisia ja pohjoismaalaisia osakkeita
- Saat pääsyn heidän sosiaalisen median kanavilleen
Kauppakohtainen hinta 0 EURO Tilimaksu 0 EURO Mobiilisovelluksen pisteet7/10 -
Mitä mieltä me olemme
- Tarjoaa yli 70 valuuttaparia
- Jopa 30:1 vipuvaikutus
- Tukee MetaTraderia ja cTraderia
Kauppakohtainen hinta Alk. 0,03 euroa Tilimaksu 0 euroa / vuosi Mobiilisovelluksen pisteet9/10OSTA KRYPTO Lue arvostelu 77.5% yksityissijoittajista menettää rahaa käydessään kauppaa CFD:llä tämän välittäjän kanssa.
Vaihe 2 – Luo tili ja siirrä rahaa
Tilin luominen Coinbase:iin tapahtuu muutamassa minuutissa. Capitalin sivuston etusivulla näet Rekisteröidy -painikkeen, klikkaa sitä. Täytä avautuvalle lomakkeelle sähköpostiosoitteesi ja keksi itsellesi vahva salasana. Sinun on myös mahdollista kirjautua nopeasti sisään Facebook- tai Google-tilisi tunnuksilla. Lomakkeen täytön jälkeen sinun tulee vastata lyhyeen sijoittajakyselyyn, jonka perusteella palvelu määrittää minkä tasoinen sijoittaja olet.
Lopuksi sinun on vielä tunnistauduttava. Tämän voi skipata, mutta suosittelemme, että teet sen samantien. Tämän jälkeen tilisi on auki, ja sinun täytyy enää siirtää sinne se summa rahaa, jolla haluat osta DogeCoin. Vasemman sivun valikossa näet ‘Talleta varoja’ -painikkeen. Klikkaa siitä lomake auki, täytä haluamasi summa ja valitse maksuväline, minkä jälkeen raha siirtyy välittömästi Coinbase -tilillesi ja olet valmis ostamaan DogeCoin tokenia!
Vaihe 3 – Osta DogeCoin
Kun tilisi on auki ja sinne on siirretty rahaa, olet valmis. Osta DogeCoin helposti ja nopeasti kirjoittamalla kryptovaluutan nimi yläreunan hakuvalikkoon, ja klikkaa itsesi sen sijoitussivulle. Sijoitussivulla voit seurata uutisia ja raportteja DogeCoin, sekä seurata sen kurssia reaaliajassa.
Sivun oikeassa reunassa näet kaupankäynnin lomakkeen. Siihen sinun tarvitsee vain kirjata haluamasi summa, jolla haluat ostaa DogeCoin. Voit halutessasi valita myös vipuvaikutuksen, mutta jos olet sijoittamassa arvonnousun tarkoituksessa, älä koske vipuvaikutukseen. Lopuksi klikkaa ‘Osta’, ja näet välittömästi ostamasi DogeCoin tokenit Coinbase -salkussasi.
Vaihe 4 – Myy DogeCoin
Sijoittamisessa ostamisen lisäksi myös kryptovaluutan myyminen tulee jossain kohtaa ajankohtaiseksi. Kun haluat myydä salkussasi olevia kryptovaluuttoja, siirry Portfolioosi, ja klikkaa sitä kryptoa, jota haluat myydä, kuten tässä tapauksessa DogeCoin. Eteesi aukeaa lomake, josta klikkaat “Sulje kauppa” -painiketta, jolloin Coinbase myy omistamasi DogeCoin tokenit, ja myynnin tuotot näkyvät heti Coinbase-tililläsi.
Huomaa, että kun siirrät tuotot Coinbaseomalle tilillesi, sinun täytyy ilmoittaa kyseiset tuotot verottajalle. Sijoitustuotot ovat Suomessa verotettavaa pääomatuloa, joten tuottojen koosta riippuen, niistä tulee maksaa 30% – 34% vero.
Sinulla ei ole EU:n sijoittajatakuuta.
Pääomasi on alttiina riskeille.
DogeCoin – Mikä se on?
Jos et ole vähintään kuullut DogeCoinista, niin missä luolassa olet asustellut viimeisen vuoden? DogeCoin on sosiaalisen median avulla suureen suosioon vuonna 2020 noussut kryptovaluutta, jota usein tituleerataan myös meemivaluutaksi. Tämä nimitys johtuu sen logosta, jossa esiintyy yksi internetin meemien eniten käyttämä otus: järkyttyneen näköinen shiba inu -koira.
Ja jos ihan totta puhutaan, niin myös DogeCoinin perustajat, IBM:llä ohjelmistoinsinöörinä ennen työskennellut Billy Markus ja Adoben entinen ohjelmistosuunnittelija Jackson Palmer, ovat itse kertoneet perustaneensa tämä kryptovaluutan vitsillä. Tuskin he osasivat odottaa, että yksi maailman rikkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista miehistä menisi ja hurahtaisi siihen totaalisesti vuosia myöhemmin.
Näin siinä kuitenkin kävi, ja nyt tämä meemikrypto on ottamassa yhä laajemmin alaa markkinoilta oikeana maksuvaluuttana Bitcoinin ja Ethereumin rinnalla. DogeCoin on kuitenkin monella tapaa erilainen kryptovaluutta, minkä vuoksi sen käyttöönotto yleisemmin arveluttaa monia. Se ei esimerkiksi perustu kryptovaluutoille yleiseen tapaan lohkoketjuun, vaan peer-to-peer -verkkoon, eli vertaisverkkoon.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sillä ei ole konkreettisia, kiinteitä palvelimia, vaan sen verkon käyttäjät toimivat sen palvelimina. Kryptovaluutat ovat yleisestikin riippuvaisia niiden käyttäjien määrästä, mutta DogeCoinille käyttäjät ovat näin ollen sen toiminnan tae.
DogeCoin perustettiin jo vuonna 2013, ja kiitos ammattimaisen markkinoinnin, sen sivustolla kävi hulina jo ensimmäisen kuukauden aikana lanseerauksesta. Mutta yleiseen tietoisuuteen se nousi vasta koronapandemian kynnyksellä vuosien 2019 – 2020 vaihteessa. Kryptovaluutan perustamisen pointtina oli tuoda Bitcoinille varteenotettava kilpailija maksuvaluuttoina toimivien kryptovaluuttojen saralla, ja nyt vihdoin alkaa näyttää siltä, että tämä tavoite voitaisiin saavuttaa.
Vaikka se sai Bitcoinin peesissä heti alkumetreillään huiman lähdön hinnan nousun saralla, DogeCoinin matka tähän pisteeseen ei kuitenkaan ole ollut helppo. Se hakkeroitiin vuonna 2013, jolloin hakkerit onnistuivat viemään sen Dogwallet -kryptolompakosta miljoonien edestä coineja.
Vaikka hakkeroinnit ovat kryptomarkkinoilla erittäin vakavia ongelmia, DogeCoin -tiimi onnistui kääntämään tämänkin ongelman sosiaalisen median avulla voitoksi. Kiitos hakkeroinnin, DogeCoinista tuli Twitterin trendaavin altcoin, minkä lisäksi se onnistui somekampanjan avulla korvaamaan kaikki varastetut coinit.
Sosiaalisessa mediassa trendaaminen ei kuitenkaan loppupeleissä ole riittänyt nostamaan DogeCoinin arvoa samalla tavalla kuin Bitcoinin vaikutus koko kryptomarkkinoihin. Tämä näkyi vuoden 2017 lopulla, kun Bitcoinin hinta lähti pystysuoraan nousuun, ja veti perässään ylös koko kryptomarkkoiden arvon. DogeCoin nousi tuolloin 0,017 dollariin, mikä markkina-arvossa tarkoitti jo kahta miljardia dollaria. DogeCoin oli sementoinut paikkansa kryptomarkkinoilla.
Siitä eteenpäin sosiaalisessa mediassa on nähty tasaisin väliaijoin erilaisia DogeCoinin hinnan nostamiseen tähtääviä kampanjoita, jotka ovat kyllä onnistuneet, mutta joiden vaikutus on aina ollut vain väliaikaista. Se, millä tuntuu olevan ollut eniten vaikutusta DogeCoinin arvon relevanttiin ja vakaaseen kasvuun, on ollut Teslan toimitusjohtajan, Elon Muskin horjumaton fanitus. Kun Musk twiittaa sanan ‘DOGE’, koko maailma ostaa DogeCoinia.
Näin kävi esimerkiksi alkuvuodesta 2021 kun Muskin lisäksi DogeCoinille järjestettiin oma kampanja Reddit -keskustelupalstalla: salamahypen seurauksena DogeCoinin arvo nousi 24 tunnin aikana 800 prosenttia. Huomaatko jo miten volatiilista tapauksesta on kyse? Osta DogeCoin vain jos budjettisi kestää sen tuomat riskit.
DogeCoin kurssi
Kuten varmasti tiedät, kryptovaluutat ovat yleisesti ottaen hyvin volatiili sijoituskohde. Mutta DogeCoin on vielä astetta volatiilimpi. Siinä missä DogeCoin tarjoaa erinomaisia tuottomahdollisuuksia, jos osaat tulkita sometrendejä oikein, saatat helposti jäädä myös nuolemaan näppejäsi, jos trendi ei liikukaan suunniteltuun suuntaan.
Koska DogeCoinin arvo ei perustu lohkoketjuun, joka tarjoaisi kryptovaluutan lisäksi jotain muutakin käyttötarkoitusta, sen kurssin liikkeitä on lähes mahdotonta ennustaa. Sen historiasta tiedämme kuitenkin, että esimerkiksi Bitcoinin nousu tietää myös DogeCoinille lennokkaita aikoja. Mutta Bitcoininkaan liikkeitä ei ihan tuosta vain ennusteta.
Kun olet aikeissa sijoittaa kryptovaluuttoihin, sinun täytyy aina ymmärtää, mihin olet itse asiassa laittamassa rahojasi. Osta DogeCoin siis vasta kun tiedät, miten sen kurssi muodostuu: Siinä missä osakkeiden arvo perustuu vahvasti markkinoiden ja tiettyjen alojen liikkeisiin, kryptovaluuttojen arvo perustuu suurimmalta osin niiden verkon arvoon (eng. net value).
Käytännössä tämä tarkoittaa, että mitä enemmän DogeCoinilla on käyttäjiä, sitä arvokkaampi ja vakaampi siitä tulisi. Mutta kun DogeCoin on nimenomaan meemivaluutta, joka reagoi sometrendeihin vahvemmin kuin monet muut kryptovaluutat, tämä tekijä on otettava sen kohdalla huomioon. Ja se tekee DogeCoinista hyvin epävakaan sijoituksen.
Monet analyytikot suhtautuvat DogeCoiniin skeptisesti myös siksi, että sen coinien määrää ei ole rajoitettu millään tavalla. Sen sijaan DogeCoineja tuodaan markkinoille sitä tahtia kun niitä louhitaan, loputtomiin. Monet näkevät tässä inflaation riskin, mutta kun kryptovaluutat eivät ole sama asia kuin fiat-valuutat, voivatko perinteiset taloussäännöt päteä niihin?
Joidenkin mielestä ei. Faktaa on se, että DogeCoin on noussut vain parissa vuodessa hurjin harppauksin, ja se on jo vakiinnuttanut paikkansa kryptomarkkinoilla. Ja jos se hyväksytään maksuvaluuttana Bitcoinin ja Ethereumin rinnalla suuryhtiöissä, sen tulevaisuus on melko taattu. Osta DogeCoin jos uskot sen tulevaisuuden kasvupotentiaaliin.
Katso reaaliaikainen Dogecoin kurssi täältä.
DogeCoin vs. muut kryptovaluutat
DogeCoin eroaa monin tavoin muista, niin sanotusti perinteisistä kryptovaluutoista. Ensinnäkin se on meemivaluutta, joka on luotu vitsiksi, mutta joka on puolivahingossa noussut suuren yleisön tietoisuuteen ja suosioon. Lisäksi sen perusta on hyvin erilaista kaliiberia kuin muiden suurten kryptovaluuttojen:
DogeCoin perustuu vertaisverkkoon (peer-to-peer), mikä tarkoittaa sitä, että sillä ei ole lainkaan kiinteitä palvelimia. Sen palvelimina toimivat sen käyttäjät. Muut kryptovaluutat perustuvat päinvastoin avoimeen, hajautettuun tietokantaan, eli lohkoketjuun, joka usein tarjoaa kryptovaluutan lisäksi monipuolisen alustan erilaisten palveluiden kehittämiseen.
Koska DogeCoinilla on niin erityyppinen “pohjaratkaisu”, DogeCoin kurssi on myös altis erityyppisille vaikutuksille. Meemivaluuttana DogeCoinin arvo perustuu hyvin vahvasti sen sosiaalisen median suosioon, sillä somesuosio tarkoittaa myös käytännössä suurta määrää käyttäjiä.
Perinteisempien kryptovaluuttojen arvo taas perustuu niiden lohkoketjujen käytön suosioon, ja kun lohkoketju, kuten Ethereum tai Cardano, tarjoaa palveluita, joita globaalit yritykset voivat hyödyntää liiketoiminnassaan, niiden arvo on vakaalla pohjalla. Somekansa taas on tunnetusti ailahtelevaa porukkaa, joten DogeCoin on erityisen volatiili kryptovaluutta. Se voi parhaimmillaan tuoda hurjia tuottoja ja pahimmillaan viedä tilisi miinukselle, joten osta DogeCoin harkiten.
Kannattaako DogeCoiniin sijoittaa?
No siinäpä vasta pala purtavaksi! Kuten äskeisestä kappaleesta selviää, DogeCoin ei ole sijoituksena ihan niin yksinkertainen tapaus. Vastaus tähän kysymykseen riippuu ihan siitä, keneltä sitä kysyt. Kysyessäsi otsikon kysymyksen Elon Muskilta, saat fanin vastauksen, eli ehdottoman suosituksen. Jos taas lähdet utelemaan asiaa pankkivirkailijoilta, joille kryptovaluutat ovat uhka työpaikan menettämisestä, saat luultavasti kehotuksen juosta niin kauas kryptovaluutoista kuin vain pystyt. Me suosittelemme kuitenkin, että et lähde hakemaan vastausta tähän kysymykseen mistään itsesi ulkopuolelta.
Lopullisen päätöksen siitä, onko DogeCoin sinulle ostamisen arvoinen kryptovaluutta vai ei, täytyy tulla sinulta itseltästi. Ja jotta voit tehdä selkeän päätöksen, sinun on ymmärrettävä mikä DogeCoin on, mihin sitä voi käyttää ja minkä ongelman se ratkaiseen markkinoilla. Tutustu myös DogeCoinin kurssin liikkeisiin ja selvitä mihin asioihin se on historiassaan reagoinut vahvimmin. Kun ymmärrät DogeCoinin toimintalogiikan, sinun on helpompi muodostaa itse kuva siitä, onko tällä meemikryptolla tulevaisuudessa oikeasti saumaa tulla varteenotettavaksi sijoituskohteeksi.
Se on varmaa, että DogeCoin ei ole menossa mihinkään, vaan se on tullut kryptomarkkinoille jäädäkseen. Mutta onko siitä oikeasti maksuvaluutaksi, kun sen arvon koostuminen on niin hataralla pohjalla? Tähän kysymykseen sinun täytyy vastata itse. Riskisijoitus tai ei, jos käy niin, että globaalit jättiyhtiöt päätyvät hyväksymään DogeCoinin maksuvaluutaksi, sen arvo tulee olemaan jatkossa huomattavasti vahvemmalla pohjalla kuin vain sosiaalisen median varassa.
DogeCoin plussat ja miinukset
Olemme tähän mennessä todenneet, että DogeCoin on vitsistä alkunsa saanut meemiin perustuva kryptovaluutta, joka pyrkii globaaliksi maksuvaluutaksi, mutta joka ei tarjoa muuta, konkreettista käyttötarkoitusta. Sen suosio perustuu vielä tällä hetkellä vahvasti sosiaalisen median trendeihin, mutta jos se hyväksytään yleisesti maksuvaluutaksi, sen arvon pohjasta muokkautuu huomattavasti vahvempi ja vakaampi.
Ei kuitenkaan mitään hyvää jos ei jotain huonoakin. DogeCoinin matkaan on jo mahtunut ryppyjä, ja yksi niistä suurimmista on ollut sen hakkerointi vuonna 2013. Tämä sotku saatiin selvitettyä menestyksekkäästi, mutta se, että tämän kryptovaluutan coinien määrää ei rajoiteta lainkaan, saa monen analyytikon niskavillat pystyyn. Osta DogeCoin vai ei on vaikea päätös, joka voi parhaimmillaan tehdä sinusta rikkaan, ja pahimmillaan tyhjentää pankin.
Plussat
- DogeCoinilla on vankka fanikunta, joka tulee pitämään sen pinnalla vielä pitkään
- Jos DogeCoin hyväksytään yleiseksi maksuvaluutaksi, sen arvo tulee nousemaan ja vakautumaan fundamentaalisesti
- Monet analyytikot uskovat DogeCoinin nousevan 1 dollariin per coin vuoden 2023 loppuun mennessä
- Erittäin volatiilina kryptovaluuttana DogeCoin voi olla erinomainen sijoituskohde sellaisille sijoittajille, jotka käyvät päiväkauppaa
Miinukset
- DogeCoinin arvo perustuu vahvasti sosiaalisen median suosioon, mikä tekee siitä hyvin riskialttiin sijoituksen
- DogeCoinien määrää ei rajoiteta, minkä vuoksi monet pelkäävät inflaation vaikutuksia
- DogeCoin kurssi on erittäin riippuvainen Bitcoinin liikkeistä, koska sillä ei ole lohkoketjua, joka tarjoaisi konkreettisen käyttötarkoituksen
Sinulla ei ole EU:n sijoittajatakuuta.
Pääomasi on alttiina riskeille.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä on DogeCoin?
DogeCoin on vitsistä alkunsa saanut meemiin perustuva kryptovaluutta, joka pyrkii globaaliksi maksuvaluutaksi.
Onko DogeCoin vitsi?
DogeCoin perustettiin niin sanotuksi “meemivaluutaksi”, mutta siitä halutaan tehdä tulevaisuuden globaali, kaikille yhteinen valuutta.
Mikä on DogeCoinin reaaliaikainen hinta?
Katso DogeCoin reaaliaikainen hinta täältä.
Mistä ostaa DogeCoinia?
Osta Dogecoin helposti ja nopeasti Coinbase kaupankäyntialustalta luomalla palveluun tili ja siirtämällä tilillesi rahaa. Tämän jälkeen voit käydä kauppaa Dogecoinilla.
Nouseeko DogeCoin hinta tulevaisuudessa?
DogeCoin hintaan tulee tulevaisuudessa vaikuttamaan sen käytön lisääntyminen sekä sosiaalisen median suosio, mutta varovaiset arviot uskovat DogeCoinin jatkavan nousuaan.
Minkä hintainen DogeCoin on?
Dogecoin kurssi muuttuu joka päivä, ja sen vuoksi sinun tulee aina tarkistaa kryptosijoituksesi reaaliaikainen hinta, jonka löydät tältä sivustolta.