Osta Chainlink jos uskot, että lohkoketjuprojektit mullistavat tiedon turvallisen tallennuksen lähitulevaisuudessa! Analyytikot ainakin puoltavat tätä, minkä lisäksi Chainlink kurssi viimeiseltä parilta kuukaudelta vakuuttaa myös omalta osaltaan. Ennen toukokuuta Chainlinkiin sijoittaneet nimittäin tekivät rutkasti tuottoa Chainlink kurssin noustessa yli 50 dollarin. Se, mikä tekee Chainlinkistä erityisen mielenkiintoisen lohkoketju- ja kryptovaluuttaprojektin, on sen yhteistyö jättiyhtiö Google kanssa.
Kerromme tässä artikkelissa lisää tämä projektin yrityskuvioista sekä siitä, miten Chainlink toimii ja miten sitä voidaan hyödyntää ihan yritystasolla datan turvallisessa tallennuksessa ja monipuolisessa käytössä. Lisäksi tarjoamme sinulle ‘Osta Chainlink’ osto-oppaan, jonka avulla voit aloittaa tähän erittäin mielenkiintoiseen kryptovaluuttaan sijoittamisen vaikka heti tänään.
Chainlink on markkinoilla pysynyt asiantuntijoiden huulilla jo vuoden päivät, eikä sen menestykselle näy tällä hetkellä jarrua. Tämä on nähtävissä esimerkiksi siinä, että keväällä eri kaupankäyntialustat suorastaan kilpailivat siitä, kuka saa lisättyä tämän projektin LINK -kryptovaluutan listoilleen ensimmäisenä. Aloitetaan käymällä läpi muutama syy, miksi Chainlink saattaa olla hyvä sijoitus:
Sinulla ei ole EU:n sijoittajatakuuta.
Pääomasi on alttiina riskeille.
Sisällysluettelo
4 hyvää syytä ostaa Chainlink
- Chainlink tarjoaa hyvin tarkan käyttötarkoituksen lohkoketjumarkkinoilla, mikä nostaa sen arvoa ja tekee siitä vahvan pelaajan alalla
- Chainlink tekee jo yhteistyötä yhden maailman suurimman datan varastointiin ja käyttöön erikoistuneen yhtiön kanssa, eli Googlen
- Chainlink kurssi on kasvanut vuoden 2023 alusta lähtien hurjasti, mutta on juuri nyt halvempi – Aloita sijoittaminen tänään!
- Chainlinkin lohkoketju on yksi perinteisten yritysten eniten kryptomarkkinoilta integroima systeemi
-
Mitä mieltä me olemme
- Suosittu krypto-alusta, jossa on laaja valikoima kryptovaluuttoja.
- Suuri Valikoima
- Osta Krypto
Kauppakohtainen hinta 0,5% Tilimaksu 0 EUR Mobiilisovelluksen pisteet9/10OSTA KRYPTO Capital is at riskSUOSITELTU -
Mitä mieltä me olemme
- Pohjoismaiden suurin sijoittamiseen erikoistunut palvelu
- Suurin valikoima suomalaisia ja pohjoismaalaisia osakkeita
- Saat pääsyn heidän sosiaalisen median kanavilleen
Kauppakohtainen hinta 0 EURO Tilimaksu 0 EURO Mobiilisovelluksen pisteet7/10 -
Mitä mieltä me olemme
- Tarjoaa yli 70 valuuttaparia
- Jopa 30:1 vipuvaikutus
- Tukee MetaTraderia ja cTraderia
Kauppakohtainen hinta Alk. 0,03 euroa Tilimaksu 0 euroa / vuosi Mobiilisovelluksen pisteet9/10OSTA KRYPTO Lue arvostelu 77.5% yksityissijoittajista menettää rahaa käydessään kauppaa CFD:llä tämän välittäjän kanssa.
Mikä on Chainlink?
Chainlink on jo kokenut kryptoprojekti, sillä se lanseerattiin jo vuonna 2017. Sergey Nazarovin markkinoille tuoma projekti keräsi ICO:llaan (eng. Initial Coin Offering) hurjat 32 miljoonaa dollaria rahoitusta, jonka turvin projektia oli helpompi lähteä kehittämään eteenpäin. Ja kehitystarvetta riitti, sillä Chainlinkin projektilla oli erittäin kunnianhimoisia tavoitteita! Nyt vuonna 2021 iso osa näistä tavoitteista on jo saavutettu, ja Chainlink on yksi markkinoiden arvokkaimmista ja huomion arvoisimmista projekteista.
Kryptovaluutoista on hyvä ymmärtää muutama pääpointti, jotta voimme ymmärtää niiden toimintalogiikan. Ensinnäkin kryptovaluutat ovat digitaalisia valuuttoja, jotka perustuvat aina lohkoketjuun. Lohkoketjuilla on usein jokin käyttötarkoitus, ja kryptovaluutat ovat kuin huvipuistolaitteiden lippuja, joilla pääset käyttämään systeemiä. Lohkoketjujen käyttötarkoitukset taas voidaan jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan: käyttövaluutat, älysopimusalustat sekä tokenit.
Esimerkiksi Bitcoin on käyttötarkoitukseltaan maksuvaluutta, joka pyrkii korvaamaan perinteiset valuuttamme yhtenä, universaalina valuuttana. Ethereum taas on erinomainen esimerkki älysopimusalustasta, jolle kuka vain voi luoda älysopimuksia ja hajautettuja sovelluksia. Tokenit taas ovat tällaisilla alustoilla niin sanottuna “bensiininä” käytettäviä kryptovaluuttoja, joiden avulla voit tehdä erilaisia transaktioita lohkoketjuissa, mutta jotka eivät toimi maksuvaluuttana. Näistä kategorioista Chainlink menee alustojen ryhmän alle, ja sen alusta mahdollistaa lohkoketjujen välisen kommunikaation ja yhteistyön.
Chainlinkin lohkoketju koostuu useista erilaisista älysopimuksista, joiden kautta käyttäjät ja kehittäjät voivat kerätä dataa maailmanlaajuisista tietoverkoista niin, että kyseisiä tietoja voidaan sitten hyödyntää muissa lohkoketjuissa. Kaikki tämä tapahtuu Chainlinkin sekä toisten lohkoketjujen älysopimusten välityksellä. Vaikka nykyään markkinoilta löytyy jo useampia lohkoketjuja, joiden kautta eri lohkoketjujen välinen yhteistyö ja kommunkointi on mahdollista, Chainlink oli yksi ensimmäisiä tällaisia projekteja, joten sitä voidaan edelleen pitää pioneerina lohkoketjujen välisessä kommunikoinnissa.
Chainlinkin tapa mahdollistaa tällainen yhteistyö ja kommunikointi on myös erityislaatuinen, sillä kaikki tapahtuu niin sanottujen ‘oraakkelien’ kautta. Oraakkelit ovat tietokoneita, jotka on kytketty Chainlinkin verkkoon, ja jotka toimivat linkkinä Chainlinkin lohkoketjun sekä sen ulkopuolisen datan välillä. Oraakkelit keräävät tietoa ja siirtävät sitä Chainlinkin älysopimuksiin, joista muut lohkoketjut voivat sitten kerätä ja hyödyntää tarvitsemiaan tietoja. Chainlinkin toimintaa tukee myös se, että se on rakennettu Ethereumin verkkoon, ja Ethereum on nimenomaan se aito, alkuperäinen älysopimuksiin perustuva lohkoketjuprojekti.
Ottaen huomioon miten innovatiivinen ja hyödyllinen Chainlinkin toimintaperiaate on, on erikoista, että sen LINK -kryptovaluutan lisääminen kaupankäyntialustoille tapahtui vasta vuonna 2020. Toisaalta Chainlink on saanut rauhassa kehittää lohkoketjuaan, ja nyt sen toiminta on niin vakaata, että sen edelleen kehittäminen käy entistä sutjakkaammin. Alunperin Chainlink tavoitteli kaikkien älysopimuspohjaisten lohkoketjujen yhteistyön mahdollistamista vuoteen 2020 mennessä, ja siinä se myös onnistui.
Kuten kryptovaluuttojen kategorioita lueteltaessa mainitsimme, vain osa kryptovaluutoista on tarkoitettu käytettäviksi maksuvaluuttoina perinteisten valuuttojen tapaan. LINK ei ole tällainen kryptovaluutta, vaan sitä voi käyttää Chainlinkin lohkoketjussa transaktioiden maksamiseen tai älysopimusten kehittämiseen. Vaikka Chainlink mahdollistaakin eri lohkoketjujen välisen yhteistyön, se ei mahdollista muiden kryptovaluuttojen käyttöä sen verkossa. Sen sijaan kaikki Chainlinkin lohkoketjun tapahtumat pitää maksaa juuri LINK -kryptovaluutalla.
Älysopimukset – mihin niitä käytetään?
Olemme nyt useamman kerran maininneet älysopimukset, mutta mitä ne itse asiassa ovat ja mihin niitä käytetään? Yksinkertaisesti selitettynä älysopimukset ovat kuin tietovarastoja, joihin ainoastaan tietojen tallentajalla on pääsy. Niihin talletettuja tietoja voi kuitenkin käyttää hyvin monipuolisesti, eli kyse ei ole pelkästään datavarastosta. Älysopimusta voidaan esimerkiksi käyttää lohkoketjupelin pohjana, jolloin älysopimus määrittää kaikki pelin tärkeimmät erityispiirteet ja ominaisuudet.
Chainlink on tällaisten älysopimusten verkosto, jossa eri älysopimukset voivat jakaa tietoja keskenään, ja jopa verkon ulkopuolelta kiitos sen oraakkeleiden. Chainlinkin älysopimukset sopivat erityisen hyvin yritysten käyttöön, sillä niihin voidaan tallettaa esimerkiksi kaikenlaista dokumentaatiota yhtiön tiedoista tapahtumiin, sopimuksia, sekä käyttäjätietoja. Chainlinkin lohkoketju myös alentaa erilaisten sopimusten täytäntöönpanon kustannuksia roimasti, kun yhtälöstä voidaan poistaa kaikki välikädet.
Chainlink louhinta
Kryptovaluutoilla voi tienata rahaa monella eri tavalla. Yleisin tapa on tottakai ostaa haluamaasi kryptovaluuttaa ja odottaa, että sen arvo kasvaa, tai käydä kryptovaluutalla aktiivisesti kauppaa. Jos sinua kiinnostaa kuitenkin ottaa suuremmin osaa itse kryptoprojektiin, louhinta voisi olla erinomainen tapa ansaita sen perussijoituksen päälle vielä hieman ekstraa. Louhinta tarkoittaa pähkinänkuoressa sitä, että niin sanotut supertietokoneet suorittavat erittäin monimutkaisia laskutoimituksia, ja jokainen suoritettu laskutoimitus on yhtä kuin uusi luotu lohko lohkoketjun jatkeeksi.
Jos halajat louhijaksi louhijoiden joukkoon, ota kuitenkin huomioon, että supertietokoneet ovat tottakai hyvin kalliita. Tämän lisäksi niiden toimittamat laskutoimitukset ovat niin haastavia, että kyseiset koneet vaativat louhintaa ylläpitääkseen hurjan määrän sähköä. Tämä sähkösyöppöys on asia, josta esimerkiksi Elon Musk on kritisoinut Bitcoinin louhintaa. Joka tapauksessa, koska louhinta on niin vaativaa, mutta kuitenkin tärkeää toimintaa, siitä täytyy maksaa louhijoille palkkaa. Louhintaa suorittavat tietokoneet saavatkin palkakseen jokaisesta louhitusta lohkosta kyseisen lohkoketjun kryptovaluuttaa.
Chainlinkin lohkoketjua louhiessa tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että louhintaa suorittavat tietokoneet ovat niitä edellä mainittuja oraakkeleita, ja sinut palkitaan louhinnasta LINK -kryptovaluutalla. Lohkojen louhinnan lisäksi Chainlink tarjoaa kuitenkin toisenkin tavan louhia: tiedon “louhinta” Chainlinkin verkon ulkopuolelta. Tämä ei ole sinällään itse asiassa louhintaa, vaan ihan tietojen hakemista, analysointia ja siirtämistä. Koska Chainlink on nimenomaan tietoverkko, siihen talletettavan tiedon on oltava huippulaatuista ja relevanttia.
Tällöin Chainlink louhijana sinulla on myös mahdollisuus toimia löydettyjen tietojen validaattorina, jolloin sinun tulee analysoida sisään tuleva tieto, ja päästää läpi ne, mille on Chainlinkin projektissa käyttöä, ja hylätä ne tiedot, jotka eivät sovellu Chainlinkin käyttöön, tai ovat virheellisiä. Näin toimiessasi kerrytät Chainlinkin lohkoketjussa itsellesi mainetta sen mukaan, miten korkealaatuista dataa päästät läpi. Maineesi, sekä omistamasi LINK -kryptovaluutan määrä vaikuttaa louhintapalkkiosi kokoon.
Osta Chainlink – Nopea opas
Mennään seuraavaksi suoraan asiaan, eli Osta Chainlink osto-oppaaseen. Chainlinkin markkina-arvo on suurten kryptovaluuttojen keskiarvoa, vaikka itse LINK kurssi on erinomaisella mallilla. Chainlink kurssi alkoi kasvaa vuoden 2020 lopussa, ja on edelleen historiansa ennätyshinnoissa. Tästä huolimatta LINK -kryptovaluutalla on vielä paljon kasvuvaraa! Treidaajat pitävät Chainlinkistä varsinkin siksi, että sen hinta on hyvin volatiili, mikä luo erinomaisia mahdollisuuksia ansaita pikavoittoja esimerkiksi päiväkaupankäynnin saralla. Osta Chainlink jos uskot sen tulevaisuuden kasvupotentiaaliin.
Nyt on erinomainen hetki käydä kiinni tähän erittäin mielenkiintoiseen kryptovaluuttaan jos siitä haluaa hyötyä ilman, että siihen pitää sijoittaa kymmeniä tuhansia kerralla. Pidä kuitenkin aina mielessä, että kryptovaluutat eivät ole säännelty sijoituskohde, joten niihin sijoittaessa otat itse vastuun sijoittamisen riskeistä. Kryptovaluutat ovat volatiilejä sijoituskohteita, joiden liikkeitä on erittäin vaikea ennustaa. Osta Chainlink omalla vastuulla.
Valitse kaupankäyntialusta
Jos olet sijoittanut aiemmin, olet varmaan tehnyt sen pankkisi kautta. Pankkien kautta sijoittaminen on kuitenkin monimutkaisempaa ja huomattavasti kalliimpaa kuin netin kaupankäyntipalveluiden kautta. Lisäksi pankit eivät tarjoa asiakkailleen lainkaan kryptovaluuttaa, mutta ironisesti sijoittavat niihin kuitenkin itse. Ei anna kovin luotettavaa kuvaa, eikö? Pankkien sijasta vuonna 2021 sijoittaminen hoidetaan netissä!
Osta Chainlink markkinoiden johtavalla kaupankäyntialustalla, Coinbase, joka on käytössä ympäri maailmaa yli 140 maassa. Palvelu on perustettu jo vuonna 2007 ja se on viimeisen vuoden aikana kasvanut hurjaa vauhtia, kun epävarmat työmarkkinat ja pandemia ovat puskeneet ihmisiä laittamaan rahansa johonkin muualle kuin sukan varteen. Coinbase tarjoaa laajan kavalkaadin sijoituskohteita:
- osakkeita (myös suomalaisia!),
- kryptovaluuttoja,
- indeksirahastoja,
- valuuttoja sekä
- hyödykkeitä.
Lisäksi sen alustalla voi käydä kauppaa monella eri tavalla, kuten myydä lyhyeksi tai harjoittaa CopyTradingia alustan sosiaalisen kaupankäynnin kautta. Coinbase on yksi markkinoiden turvallisimmista ja halvimmista kaupankäyntialustoista, joka on saatavana suomenkielisenä. Esimerkiksi osakekaupankäynti on täysin välityspalkkiovapaata ja kaikki rahansiirrot on turvattu SSL-teknologialla. Supersijoittaja Warren Buffetkin sijoittaa Coinbase, joten miksi sinä et sijoittaisi? Osta Chainlink Coinbase näin:
Luo tili ja talleta rahaa
Tilin luominen Coinbase tapahtuu muutamassa minuutissa. Coinbase etusivulla näet Rekisteröidy -painikkeen, klikkaa sitä. Täytä avautuvalle lomakkeelle sähköpostiosoitteesi ja keksi itsellesi vahva salasana. Sinun on myös mahdollista kirjautua nopeasti sisään Facebook- tai Google-tilisi tunnuksilla.
Lomakkeen täytön jälkeen sinun tulee vastata lyhyeen sijoittajakyselyyn, jonka perusteella Coinbase määrittää minkä tasoinen sijoittaja olet. Näin se pystyy tarjoamaan sinulle parhaiten sopivat palvelut. Lopuksi sinun on vielä tunnistauduttava. Tämän voi skipata, mutta suosittelemme, että teet sen samantien. Muuten palvelusi tulevat olemaan rajalliset. Lisäksi tunnistautuminen tuo lisäturvaa sijoituksillesi. Tämän jälkeen tilisi on auki, ja sinun täytyy enää siirtää sinne se summa rahaa, jolla haluat osta Chainlink.
Vasemmassa alakulmassa näet ‘Talleta varoja’ -painikkeen. Klikkaa siitä lomake auki, täytä haluamasi summa ja valitse maksuväline, minkä jälkeen raha siirtyy välittömästi Coinbase -tilillesi ja olet valmis ostamaan Chainlinkia!
Osta Chainlink
Kun tilisi on auki ja sinne on siirretty rahaa, olet valmis. Osta Chainlink helposti ja nopeasti kirjoittamalla kryptovaluutan nimi yläreunan hakuvalikkoon, ja klikkaa itsesi sen sijoitussivulle. Sijoitussivulla voit seurata meemikryptosta käytävää keskustelua, ja kerätä sieltä parhaat sijoitusvinkit, sekä seurata sen kurssia reaaliajassa.
Sivun yläreunassa näet ‘Käy kauppaa’ -painikkeen. Klikkaa sitä ja sinulle avautuu ostolomake. Tähän sinun tarvitsee vain kirjata haluamasi summa, jolla haluat ostaa Chainlinkia. Voit halutessasi valita myös vipuvaikutuksen, mutta jos olet sijoittamassa arvonnousun tarkoituksessa, älä koske vipuvaikutukseen. Lopuksi klikkaa ‘Avaa kauppa’, ja näet välittömästi ostamasi LINK coinit Coinbase-salkussasi.
Onko Chainlink DeFi?
Syksyllä 2020 yksi sana kaikui kryptomarkkinoilla joka suunnalta: DeFi! Mitä ne oikein ovat ja liittyvätkö ne jotenkin Chainlinkiin? DeFi -sana tulee englannin kielen sanoista Decentralized Finance ja kääntyy suomeksi hajautetuksi rahoitukseksi. DeFit siis tarjoavat erilaisia rahoitusratkaisuja pörsseistä lainoihin ja vakuutuksiin hajautetussa muodossa, eli lohkoketjujen kautta. Tällöin niillä ei ole keskitettyä hallintoa, kuten keskuspankkia, eikä niitä säännellä, mikä hidastaa esimerkiksi perinteisillä rahoitusmarkkinoilla rahoituksen saamista. DeFit perustuvat yleensä älysopimuksiin ja ne ovat demokraattisia, avoimia ja korruptoimattomia rahoituksen tarjoajia.
Ethereum on maailman numero 1 DeFi -projekti, sillä se tarjoaa DeFi -palveluna oman lohkoketjunsa, johon kuka vain voi rakentaa oman kryptovaluutan (ERC-20 token), perustaa älysopimuksia, tai kehittää hajautettuja sovelluksia. Tästä johtuen suurin osa kaikista DeFi -projekteista onkin rakennettu nimenomaan Ethereumin verkkoon. Mukaan lukien Chainlink. Ja kyllä vain, Chainlink on myös DeFi -projekti. Se ei tarjoa suoraan rahoitusratkaisuja, mutta sen lohkoketjujen välisiä datasiirtoja voidaan hyödyntää esimerkiksi lainasopimusten tai rahoituskierrosten tietojen tallettamiseen ja siirtämiseen.
Katso Chainlink-kurssi reaaliajassa.
Kannattaako Chainlinkiin sijoittaa?
Jos analyytikoilta kysytään, niin aika monen suositus Chainlinkille on jo pitkään ollut “Osta Chainlink!” Tämä projekti on ollut kryptoalalla pioneeri, mitä tulee lohkoketjujen väliseen kommunikointiin ja yhteistyöhön. Lisäksi LINK -kryptovaluutan arvo lähti vuoden vaihteessa hurjaan nousuun, ja LINK kurssi on edelleen ennätyskorkealla. Elokuussa 2019 Chainlink oli hinnaltaan 2,39 dollaria per coin, kun taas nyt elokuussa 2021 yhden coinin arvo on 24,50 dollaria. Kasvu vain kahdessa vuodessa on siis ollut erittäin rivakkaa.
Chainlink sopiikin sekä lyhyen aikavälin sijoittamiseen, eli aktiiviseen kaupankäyntiin, sekä pitkäaikaiseen sijoittamiseen, kuten matka- tai eläkekassan kerryttämiseen. Markkinoilta ei löydy pahemmin soraääniä, kun tutkitaan mitä mieltä asiantuntijat ovat Chainlinkin kasvuennusteita, ja monet analyytikot ennustavat Chainlinkin yltävän 100 dollariin jo seuraavan seitsemän vuoden sisällä. Mutta kryptomarkkinat ja niiden hintahypyt tuntien on hyvin mahdollista, että Chainlink rikkoo 100 dollarin rajan jo reippaasti aikaisemmin. Pidä siis ehdottomasti tätä projektia silmällä ja osta Chainlink jos uskot sen kasvun jatkuvan!
Plussat
- Chainlink on DeFi -kehittäjien joukossa erittäin suosittu projekti
- Chainlink hyötyy DeFi -markkinoiden kasvusta
- Kryptovaluuttapörssit käyttävät Chainlinkin oraakkeleita kryptovaluuttojen hintojen määrittelemiseen, mikä kasvattaa Chainlinkin käyttöä, mikä kasvattaa sen arvoa
- Chainlinkin älysopimukset soveltuvat integroitaviksi osaksi yritysten toimintaa, mikä saattaa näkyä sen käytön räjähtävänä lisääntymisenä tulevaisuudessa
- Kryptoasiantuntijat uskovat Chainlinkin jatkuvaan kasvuun tulevaisuudessa
Miinukset
- Vaikka Chainlink on pioneeri lohkoketjujen yhteistyön saralla, se on saanut viimeisen parin vuoden aikana useita, todella kovan luokan kilpailijoita
- Chainlinkin kasvu on ollut hitaampaa, kuin kyseisten kilpailijoiden kasvu markkinoilla
- Jos muut alustat houkuttelevat enemmän käyttäjiä, ja Chainlink jää jalkoihin, sen kasvu tyrehtyy.
Sinulla ei ole EU:n sijoittajatakuuta.
Pääomasi on alttiina riskeille.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä on Chainlink?
Chainlink on lohkoketju ja DeFi -projekti, jonka kryptovaluutta on ticker symboliltaan LINK.
Mihin Chainlinkia käytetään?
Chainlinkin lohkoketju koostuu älysopimuksista, jotka mahdollistavat tietojen keräämisen muista lohkoketjuista ja lohkoketjujen ulkopuolelta, sekä lohkoketjujen välisen kommunikoinnin.
Kuinka voin ostaa Chainlink?
Osta Chainlink helpoiten ja nopeiten esimerkiksi Coinbase kaupankäyntialustalta: luo tili, siirrä rahaa ja osta Chainlink.
Onko Chainlink hyvä sijoitus?
Kryptoalan asiantuntijat uskovat, että Chainlink kurssi jatkaa kasvamistaan ja rikkoo 100 dollarin rajan vielä ennen vuotta 2030.
Mikä on älysopimus?
Älysopimukset ovat kuin tietovarastoja, joihin ainoastaan tietojen tallentajalla on pääsy ja joiden tietoja voi käyttää hyvin monipuolisesti, eli kyse ei ole pelkästään datavarastosta.